Tästä postauksesta tulee hieman erilaisempi, sillä aion hieman esitellä Miwwan elämää, arkea ja conittamista erilaisten hauskojen tilanne kuvien avulla. Millaista on olla Miwwa? Pääni sisällä ei koskaan ole tylsää, ja ohjeeni teille kaikille onkin olla ottamatta kaikkea liian vakavasti, ja vaan nauttia elämästä ja GO WITH THE FLOW! Kuvat ovat vuosilta 2012-2014. Ehkä joku samaistuu johonkin omassa ihanassa ja oudon jännässä elämässäni :P
Kesken cossien, larp-pukujen yms tekemisen on aina hyvä vähän irrotella. Jos istun monta tuntia putkeen tehden yhtä asiaa, useimmiten ehdin kyllästyä vaikka asia oli kuinka kiinnostava tahansa. Olenkin useamman kaverin kuullut sanovan minusta "Kentin keskittymiskyky" (tällä vedoten D&D maailman kentti-rotuun, jotka usein lähtevät tekemään ihan muuta kuin pitäisi vain koska jossain oli jotain kiinnostavaa tai kiiltävää). Se on muutenkin paljon hauskempaa jos väliin heittää vähän huumoria.
Eikä mikään kiellä leikkimästä ihan tavallisenakaan päivänä. Joskus vain tulee hetkiä milloin vedät pyykkejä laittaessasi lakanan niskaasi ja sanot olevasi Assassin.
Minulla on kaksi kissaa, joiden kanssa on hauska töhöillä. Oli se sitten vapaa päivä, ompelutauko, tai kunhan vaan random kissautumis-hetki. Kissani ovat maailman ihanimmat riiviöt, jotka jaksavat hassuttaa minua joka päivä.
Enää en liiku pahemmin junilla coneihin, mutta silloin kun vielä piti...junamatkat ovat aina tylsiä! Onneksi nukuin läpi useimmat matkat :D Kerran Frostbitesta lähdettäessä ei ollut junassa enää peruspaikkoja vapaana, vaan piti ostaa extra-liput - no, ainakin sillä lisä 15 eurolla sai loputtomat tee- ja keksitarjoilut...muuta eroa en huomannutkaan. Nykyään liikunta sujuu autolla ja kimppakyydeillä.
Elämäni tai conit eivät olisi mitään ystäviäni, joiden kanssa saa hölmöillä ja olla rauhassa niin outo kuin huvittaa. Kukaan ei ole turhan tylsä, vaan ihanan persoonallinen oman elämänsä sankari. Muutenkin nautin coneissa olemisesta. Coneissa olet muiden yhtä jännien ihmisten ympäröimä. Joskus saattaa tulla jopa valinnan vaikeus mitä lähteä tekemään seuraavana.
Viimeisenä vielä tälläinen norsu-kuva v.2012 Traconista - koska voin :D!
maanantai 22. joulukuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti