tiistai 31. toukokuuta 2011

Valkoinen röijy


Tein kuvan mallin mukaisen röijyn valkoisena Ahlmanin ammattiopiston keittäjälle hänen tilauksestaan. En itse kehittänyt mallia, vaan se löytyy Suuren Käsityölehden numerosta 11-12/2009. Olin virkannut vastaavia röijyjä jo kahdet (kuten ensimmäisessä kuvassa oleva meni Ahlmanin siivoojalle :P), joten tämä meni aika nopeasti.


Virkkasin keittäjän röijyn kirkkaan valkoisesta Kotiväki-langasta. Tässä on välivaihekuva työn ensimmäisestä osasta, jossa röijyn ruutuvirkkausosuus on käännetty kaksinkerroin.


Tässä kuvassa näkyy jo lähes valmis työ. Enää päättely ja hihat puuttuvat. Pitsiosuus oli nopeampi tehdä kuin ruutuvirkkaus, se ei ollut niin yksinkertainen ;)


Nyt röijy on täysin valmis. Kokonaisaika mikä työhön meni olisi yhteenlaskettuna mahdollisesti vain päivä, mutta en päässyt tekemään työtä kokopäiväisesti. Siksi työssä meni 4 päivää.

Keittäjä piti tekemästäni röijystä paljon ja kiitteli kovasti :)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Virkattu kaulakoru


Virkattu monesta eri lankalaadusta ja -väristä, jotka muodostavat yhteensopivan kokonaisuuden. Korussa on kolme virkattua ruusua, lehtiä sekä helminauhaketju. Korun nauhaa kiertää kaksivärinen koristus.


Korun ympärysmitta noin 55cm

perjantai 27. toukokuuta 2011

Muffinssien taikaa!


Nämä neulatyynyt ovat niin herkullisen näköisiä, että ne voisi melkein syödä!

Suunnittelin itse mallin näihin nuppineulatyynyihin kun en löytänyt mistään mallia muffinssin näköisiin täysin ommeltuihin neulatyynyihin. Ompelin kaikki muffinit eri kuosisista kankaista. Täytteenä on käytetty ompelu- ja lankajätettä, joten neulatyynyt ovat ekologisia. Koristeena kaikissa muffineissa on nappi keskellä tyynyosaa, vuoissa on joko nauha- tai pitsikoristus, sekä rusetti. Samalla kaavalla innostuneena vetäisin useamman muffinssin =P

Vasemmalta oikealle: mansikkamuffinssi, mustikkamuffinssi ja persikkamuffinssi

Vasemmalta oikealle: limemuffinssi. lakritsimuffinssi ja karhunvadelmamuffinssi

Neulatyynymuffinit ovat n.7cm leveitä ja n.10cm korkeita.

Neliö huivi


Neliöt virkkasin toisiinsa kiinni jo työtä tehdessä, joten työ on kestävä. Huivi on virkattu pehmeästä puuvillalangasta, joka ei kutita lainkaan.

Mitat: 200x90cm + hapsut: 20-25cm, neliöiden koko noin 8x8cm

Vihreä huivi


Ruutukuvion olen suunnitellut itse samalla kuin tein työtä. Se on virkattu pehmeästä langata, jonka bongasin äidin lankahyllystä =P en voi olla täysin tarkka siis materiasta :'D

Mitat: 170x65cm + hapsut: 20-25cm

Punainen huivi


Hieman isompi silmäreikäinen huivi syntyi kanssa Novitan Isovelilangasta

Mitat: 210x60cm + hapsut 15-20cm

Keltainen huivi


Keltaisesta Novita Isoveli langasta tein tälläisen verkkohuivin

Mitat: 190x80cm + hapsut 15-20cm