maanantai 15. joulukuuta 2014

Joululuukku XV - Ferilleeagh Dawnsprinter


Fiilistelykuvia villihaltioista
Eli se toinen Frostbiten cossi. Dragonlance-kirjasarjan Kagonestilainen villihaltia, lyhyesti puhuttaessa Feril. Mistä siis on villihaltiat tehty: vähäisestä vaatetuksesta, eläinten luista ja nahoista, tatuoinneista ja kaikesta random sälästä. Ihania siis!



Halusin päähäni jonkinlaisen härpättimen, missä olisi linnun kallo. Koska vain halusin. Kaivoinkin varastoistani paketillisen FIMO-massaa ja miehekkeeni kanssa aloimme muotoilla luita. Tosin se meni siihen, että minä niitä luita tein kun miehekkeeni innostui tekemään massasta "Murhamarsun ja fossiilikalan". Antaa lasten leikkiä :P Massasta riitti lopulta näiden kahden lisäksi yhteen kalloon, neljään kylkiluuhun ja neljään kynteen, jotka myöhemmin maalattiin likaisten luiden näköisiksi.

Kalloon olin kiinnittämistä varten tehnyt kolme reikää, joista sen sidoinkin kiinni nahkasuikaleeseen. Kiinnitin siihen lisäksi sulkia ja paljon helmiä, jotka kaikki ovat kiinninarulla kietomalla,


Itse asusteita varten purin haikealla mielellä rakkaan Ritualist - cossini tämän materiaaleiksi. Se oli vanha ja kulunut käytössä, enkä nähnyt miten sen olisi saanut korjattua kunnolliseksi. Puku oli kuitenkin palvellut niin hyvin minua, että se ansaitsi jatkoa elämäänsä. Välillä yläosaa purkaessa kirosin mielessäni kuinka hyvin olinkaan Ritualistin tehnyt kun purkaminen oli niin hankalaa x'D

Ritualistin yläosasta tuli bikinit, hamesta sain uuden hameen ja loppuhelmasta teen jalkineet itselleni, sekä hatusta tulee miehekkeelleni käsisuoja. Pidän siitä kuinka saan kerrankin tehdä todella rustiikkisen ja epätäydellisen näköisen puvun. Sen takia olen mm. jättänyt ompeleet tahallaan näkyviin. Villihaltiat eivät ole snobeja!



Peruukki on tilattu ja saapunut, piilarit vielä matkalla. Miehekkeeni puku on vielä aika vaiheessa. Kyllä tässä tekemistä on, mutta se tulee olemaan hauskaa! :}

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti