maanantai 10. lokakuuta 2011

Ihan sienessä :3

Löysin luokasta aivan mahtavaa sienikuvioista kangasta. Tein siitä sitten muutaman jutun kun aikaa riitti saatuani tilkkupeiton valmiiksi ennen monia muita.


Neulatyyny. Taas! Hukkasin sen edellisen rannemallin neulatyynyn jonnekkin enkä löydä sitä mistään :'D Tein tämän samalla tavalla kuin muffinssineulatyynyt joten kaava oli tuttu ja nopea valmistaa. Pidän tästä nuppineulatyynystä todella paljon, opettajakin piti sitä tyylikkäänä =P


Toinen minkä tein oli tämä läppärilaukku. Valitsin sieni kankaan kaveriksi samoja kankaita kuin nuppineulatyynyssäkin käytin. Laukussa on vuoren ja päällisen välissä yksi kerros vanua. Tämän laukun ompelemiseen meni paljon aikaa purkamiseen kun en vain yksinkertaisesti hahmottanut kuinka yhdistää vanu, päällinen ja vuori :'D ensin meni ihan pieleen, sitten vuori tuli väärinpäin, ja lopulta ompelin kaiken väärinpäin. Onneksi tajusin että jos kaikki on väärinpäin, sen voi kääntää jolloin kaikki on oikeinpäin. Ei tarvinnut enää purkaa x)

Punahilkka -tilkkupeitto

Koulussa saimme ensimmäisiksi harjoitustehtäväksi suunnitella ja valmistaa lapsen tilkkupeiton valitsemastaan sadusta, lorusta tai vastaavasta. Itse päätin tekasta sen peiton sitten punahilkasta.


En jaksanut vaivautua kankaiden kanssa, vaan tyydyin siihen mitä opettaja toi kaupasta. Hyvät sieltä ilmestyi niin aloin töihin. En ollut ennen yhdistänyt näin montaa samankokoista tilkkua keskenään, meni silti kaikki ekalla suoraan =D


Työssä oli tilkkuneliöiden lisäksi myös päältäompelua. Tässä vaikein kohta koko työssä. Piti vaihtaa lanka väristä toiseen ja takaisin useamman kerran :')

Olen tyytyväinen tulokseen. Ollakseen ensimmäinen näin suuri tilkkutyö se onnistui hyvin. Se kyllä taitää jäädä elämäni viimeiseksi tilkkupeitoksi x)