maanantai 14. heinäkuuta 2014

Nimien muuttumisia

Tämän päivityksen tarkoitus on vain ja ainoastaan olla ilmoitusasiallinen:


Kävin viime viikolla maistraatissa muuttamassa sukunimeni. Syitä tähän on monia.
- Koska siihen on mahdollisuus, Wallenstjerna on äitini tyttönimi, ja joka puoleen hyvin siisti ja regaali
- En halua joutua enää sekoitetuksi siihen toiseen Milla Tuomiseen, joka on kanssa vaatetusompelija, töissä samoilla alueilla, käy samoissa kisoissa kanssani ja on samoissa kaveripiireissä.


Tänään sain postissa kirjeen, jossa oli vahvistus nimen muuttumisesta. WHOO! Bileet! Nyt kuulutaan virallisesti suomen aatelissukuihin.

Sukunimen muuttumisen lisäksi päätin muuttaa myös matkassa mukana myös nickini. KeikisaLai on palvellut minua hyvin ja pitkään, mutta joskus pitää muuttua. Tämän uuden nickin keksi oikeastaan Starblom jo joskus parivuotta sitten aloittaessaan kutsua minua sillä lempinimenäni.

Tästä päivästä lähtien kuljen siis nimellä Miwwa. Se on myös helpompi muistaa ja lausua kuin KeikisaLai. Olen silti sama ihana itseni, vaikka nimi muuttui.



Lisäksi. Tänään viimeinkin keksin animehahmon, jota muistutan eniten. Samassa tilassa olleet kaverini olivat samaa mieltä. Dear girl, Haruhi Suzumiya. Tajusin myös jo jonkin aikaa käytössä olleen mottoni "Omnipotent if so chooses", on kutakuinkin samaa, mitä Haruhikin sanoo.

End of post.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti