Minulla on aina ollut pienoinen rintakompleksi johtuen epäsopusuhdanteesta rinnan ympäryksen ja lantion ympäryksen välillä, toisin sanoen lantioni on n.10cm isompi kuin rintani. Tämä tekee minusta alapainoitteisen, sekä eri kokoisen yläkehosta kuin alakehosta. Tuttu tilanne monelle. En kuitenkaan ole päärynävartaloinen, vaan enemminkin päärynä-tiimalasi, sillä eihän pukeutumisen helppoa pitänytkään olla :D! Mutta takaisin rintoihin. Jotta saisin tasapainotettua tuon 10 sentin eron, Pyrin cosseissa joko 1. Valitsemaan suoraan pienempi rintaisia/lanteikkaita hahmoja tai 2. Korostamaan omaa rintamustani. Lukan kanssa valitsen aina vaihtoehdon 2.
Asian ratkaisu:
Edellisessä BRS postauksessa taisin asiasta jo mainitakkin, nimittäin triple filling. Bikinien tekeminen oli suhteellisen simppeli juttu: päällystä vanhat bikinisi keinonahalla, ompele niskalenkki paikalleen ja valmis. Hankalinta oli ehkä sovittaa tuo keskeltä menevä kaareva muotolaskon oikean kokoiseksi. Tehtyäni itse bikinit valmiiksi, ompelin niiden kuppiosiin kahdet toisista bikineistä nyysineeni täytteet. Tämäkään ei riittänyt minulle, joten lisäsin vielä kolmansiksi push-up irtotäytteet. Alla olevassa kuvassa näkyy ero ilman täytteitä ja täytteiden kanssa. Todellakin valitsen kaikki täytteet!
3 x filling vs no filling |
Takin ompelin mustasta puuvillakankaasta. Koska en vieläkään ollut jaksanut mennä käyppään, kaavapaperin yhä ollessa loppu käytin mallina yhtä aikasemmin tekemääni takkia. Levitin sen pitkiinsä kankaalle, merkitsin rajat ja leikkasin kappaleet. Tällä kertaa ostin valmiiksi silitetyt vinonauhat, en halunnut enää silittää. Meiltä ei täältä uudesta kodista vielä löydy sitä erittäin tärkeää kokovartalopeiliä, niin selän muotolaskokset piti tehdä vähän arviolta "tää voi olla ok". Osuin ensimmäisellä yrityksellä oikein.
Olin arponut peruukin värin kanssa vaaleanpunaisen ja pinkin välillä. Kumpikaan näistä omistamistani peruukeista ei ollut ihan mieleiseni. Tilasin sitten lopulta viininpunaisen peruukin, joka kotona kuitenkin osoittautui olemaan enemmän violetti kuin punainen. Väri oli vielä mielestäni ihan kelpo, mutta itse peruukki ei ollut. Se oli niin harva että näki läpi! Onneksi olin nähnyt asian etukäteen olevan näin, ja olin tilannut kaksi samanlaista peruukkia. Ompelin toisen kuidut toisen peruukin täytteeksi. Enää ei ollut harva ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti