sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

My Pony Shoes

Olin ihan super onnellinen kun kävin postista hakemassa kauan odottaman pakettini. Shemhazain kengät! IIIH! Voin aloittaa itse cossin tekemisen pelkän suunnitelun lisäksi. Suunnitelmia ja rakennelmallisia malleja onkin piirrelty jo useamman kuukauden ajan, mutta nyt ensi viikolla olisi tarkoitus käydä siellä missä useat cossini ovat aloittaneet, eli rautakaupassa :D



Mutta takaisin kenkiin. Niin jännä kävellä kengillä joissa ei ole kantapään alla yhtään mitään. En nyt sanoisi sen olevan hankalaa, enemmänkin friikkiä, silleen hyvällä tavalla. Kun kengillä on sitten tulevaisuudessa tulla kävelemään koko con-päivä, voin kuvitella jalkojen huutavan tuskasta. Tästä syystä aloitinkin totuttamaan jalkojani niillä kävelemiseen. Aluksi puoli tuntia päivässä, josta tuntiin, kahteen niin että lopulta kävelen pidempiäkin aikoja. Onneksi Tracon on vasta syksyllä, niin ehdin harjoitella hyvän aikaa. Pitää myös harjoitella tuon hevosenpehvan kanssa kävelyä. Paljon.


And I mean, A LOT!

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava cossi! kun sanoit että suunnitteilla oli jotain suurta niin en ihan kyllä näin suurta odottanut :D itekki oon tollasilla kengillä kokeillu kävelyä mutta hinta oli karmaiseva enkä ollut valmis maksamaan sellaista hintaa nilkkojeni murhasta jossain tampereen yöelämässä rypiessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä Ebayssä, meni vain noin 20e kun sieltä tilasin :D

      Poista