Frostbiten lisäksi oli tänä vuonna tarkoitus Ropeconissakin cossailla Dragonlance-roolipelikampanjamme hahmoja. Meillä on suunnitteilla isompi ryhmä, jos vaikka kaikki seitsemän pelaajaamme pääsisivätkin coniin. En laita päälleni NPC- haltia Walennaa, vaan oman hahmoni Coronan. Tulen myös ilmeisimmin auttamaan tekemään useampia muiden pelaajiemme hahmojen pukuja. Niistä kerron sitten, kun tulevat ajankohtaisimmiksi.
Piirrustuksiani pelaajahahmostani
Corona Solarianna con'Luna Tigris
Corona on classiltaan ranger. Tästä syystä mitään fullplatea hahmollani ei ole, vaan vaatetuksen perustana toimii female-armor. Voisin kertoa enemmänkin kaikkien pienten yksityiskohtien tarkoituksen, mutta siinä tapauksessa joutuisin kertaamaan jo lähes vuoden pelaamisen tarinan ja juonen, joten päätän pysyä vain tärkeimmissä asioissa. Toppi, jossa irtohihat, rannesuojat, nahkainen hameenkaltainen lantiovaate, pitkät sukat, kengät ja viitta, unohtamatta monia pussukoita, vöitä ja aseistusta. Family Crest ja suvun värit tulevat esille punaisessa lannevaatteessa.
Peruukki minulta löytyy jo itseltäni. Muotoilen ja ompelen sen kokoon lähempänä conia. Yhtenä tärkeimpänä aspektina tulee olemaan löytää juuri oikeanlaiset keltaisen-ruskeat piilolinssit. Ihastuin kyllä jo PinkyParadisessa Twilight-piilareihin. Aion silti vielä selailla muitakin sivustoja ennen kuin tilaan niitä.
Viitan base löytyy jo kaapista. Se pitää vain värjätä oikean väriseksi ja ommella turkikset. Aseistuskin löytyy kaapista, go lateksiset larppiaseet! Vasemman käden Claw on ainoa mikä minun täytyy itse tehdä. Kengät löysin käydessäni vanhemmillanni jouluna, olin jo unohtanut omistavani ruskeat saappaat. Saappaista tuli muokkausten jälkeen hyvin siistit, I love them so much ~(*¤*)~
Näiden roolipelihahmojen tekeminen ja suunnittelu on hauskaa. Hahmoista ei ole olemassa muuta referenssikuvaa kuin se, joka löytyy kunkin pelaajan pään sisältä, tai minkä joku piirtää paperille. Periaatteessa ei ole mitään rajoja mitä vaatteita, armoria yms hahmolle tekee, niin kauan kuin ne pysyvät hahmon uskottavuuden kanssa samalla viivalla. Tavallaan RPG-hahmojen cossaaminen on kuin LARP-vaatteiden tekemistä, tosin cosplay-mielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti