maanantai 30. joulukuuta 2013

10n suosikin lista

Lupasin palata vielä tämän vuoden puolella tekemään postauksen. Sain tämän postauksen idean MasqueCosplayn joulukalenterista. Eli lista omista suosikki-animeistani ja pieni selitys miksi juuri kyseinen sarja. En ota tähän lukuun mukaan elokuvia, sillä ne, no, eivät ole sarjoja. Muutoin Spirited Away olisi ihan listan kärjessä :)

10. Elfen Lied

Ensimmäisiä sarjoja, jotka katsoin ilman kenenkään suositusta. Myös ensimmäisten cossieni seassa on Elfen Lied -cossi. Sarja on surullinen, paikoittain hauska, ei liian ecchi vaikka alastomuus on osa sarjaa.

9. Bakemonogatari

Hirviötarinoita ja niiden aiheuttamien ongelmien ratkaisemista. Sarjassa yhdistyvät hienosti arkipäiväiset ongelmat ja asiat japanilaisessa kulttuurissa olevien kummitusten ja hirviöiden kanssa.

8. Honey & Clover

En yleisimmin kauheasti kiinnostu koulusarjoista, mutta Honey & Clover oli kieltämättä hyvä. Hahmoilla ei ole yksinkertaisia "kenestä pojasta tykkään" tai ihkuttamis-ongelmia, joista en pahemmin välitä. Taidekoululaisia tekemässä mitä tekevät parhaiten.

7. Princess Tutu

Jos tämä sarja on jotain, niin kaunis. Olen katsonut suhteettoman paljon taikatyttösarjoja, mutta menee kaikista paitsi Madokasta ohitse. Sarja on hyvin sadunoloinen, ei liian sohjo-shojo. Plus BALETTI!

6. Arakawa Under the Bridge

Elämää sillan alla. Venuslaisia, pormestarina kappa, miesnunna ja niin edelleen. Sarja on hyvällä tavalla hämmentävä ja hämärä, hauska hyvä katsoa.

5. FLCL

Hieman random olisi lievä kuvaus tälle sarjalle. Outo, ja siinä on kaikkea: koulutyttöjä, hirviöitä, armeija, mechoja, huumoria. Sarja on niin abstrakti etten voi olla pitämättä siitä.

4. Puella Magi Madoka Magika

Mielestäni täydellinen taikatyttösarja. Kaikki elämässä ei ole niin hohdokasta, kaunista tai helppoa kuin voisi olettaa, eikä taikatyttöys tee siitä sen helpompaa, vaikka saisitkin toteutettua yhden toiveen. Sarjassa on hienot hahmot, suhteet, syvälle rakennettu juoni.... IHANA! PS, myös sarjan noidat ovat hyviä

3. Ergo Proxy

Vähän vakavampi kuin monet muut tällä listalla. Myös psykologinen ja filosofinen sarja, joka ainakin itseni pisti miettimään niitä rivienkin välissä kerrottuja asioita, joihin en yleensä kiinnitä huomiota tai edes ajattele.

2. Mushishi

Taas kerran satumainen sarja! Piirrostyylistä alkaen Mushishi on kaunis. Jaksot seuraavat hyvin mangaa, ääninäyttelijät ovat hyvät ja juoni kulkee sujuvasti. Mushi-otusten tuomat vaikeudet / oudot sattumukset ovat kiinnostavia kerta toisensa jälkeen.

1. Bokurano

Mitä käy, kun kesäleirillä olevat teinit joutuvat puolivahingossa vastuuseen maailman kohtalosta? Tämän sarjan olen katsonut useaan kertaan uudelleen. Jokainen jakso on kertomus eri henkilön näkemyksestä tilanteeseen, oman elämän ongelmiin, miten vanha elämä ei koskaan olekkaan enää sama. Koskettava sarja. Lisäksi siinä on isoja robotteja. I love!

Yhteenvetona voisin sanoa, että minuun vetoavat kahdenlaiset sarjat: random ja outo tai kaunis ja omalla tavallaan surullinen. Itselleni sarjassa on tärkeintä pidettävät hahmot ja juonen kuljetus.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Valmistumisia ja joulun toivotuksia!

Olen viimeiset kaksi kuukautta viettänyt työssäoppimassa Dressmannilla. Eilen oli siellä viimeinen päivä. Tänään koulussa vietettiin valmistujaisia, jossa olin yksi valmistuneista. Tällä kertaa olin ainoa luokaltani, loput valmistunevat keväällä.

Opin koulussa niin paljon, mutten kuitenkaan osaa nyt heti lajitella mitä kaikkea päähäni ympättiinkään. Päässäni olevat asiat tuntuvat niin selviltä, että tottakai se menee näin, enkä edes miesti missä sen opin. Kuitenkin kuin missä tahansa asiassa tai millä vain alalla, aina voi parantaa.

Valmistujaisissa minun kuvailtiin henkilöksi, joka ei päästä itseään liian helpolla, on hyvin tarkka siinä mitä tekee, ja joka haluaa haastaa itseään. Itse aion tulla paremmaksi ottamalla enemmän haasteita (,joista Shemhazai nyt tulee olemaan aika iso haaste).

En nyt osaa ihan vielä kai tajuta, että koulua ei ole enää tammikuussa. Ehkä tajuaminen iskee sitten kun tämä "talviloma" on ohi, ja palaan Joensuuhun Tampereen seudulta. Tekemisen puutetta ei tule olemaan vaikka valmistuin ja koulu loppui, sillä olen kerannyt aimo kasan ompelutöitä ensi vuodelle. Lisäksi sain töitä Dressmannista extrana. Ei se mikään tuntityöntekijä ole, mutta tästä ei nousta kuin ylöspäin! Kirjoittelen lisää tekemisistäni joko joulukuun lopussa tai vasta tammikuussa.

Toivottavasti kaikilla lukijoilla on ollut mukava lukea tätä blogia. Toivon myös teille oikein hyvät joulut ja niin edelleen! :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Walenna Ikivirta

Nopein tonttucossi ikinä! Tosin, jopa liian helppo omaan makuuni. Tämä johtuu siitä, että miltei kaikki tarvittavista varusteista löytyi jo kaapista, suurinosa ollen tekemiäni Pääskysen varusteita Varkaiden Kilta - larp-kampanjaan.

Tein Pääskysen IV:n pelin viitasta hieman tontumman painamalla siihen kuu-riimuja, kirjomalla siihen köynnöksiä ja ompelemalla helmiä.




Harmaa paita tuskin jää, tilalle tulee ruskea tai vihreä. Jotain hilavitkuttimia ja aseita joskin tulee mukaan. Muuten puvun base on kutakuinkin tässä. Frostbitessa nähdään!!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Suunnitelmia vuodelle 2014

Uusivuosi on täällä taas kohta. Vanhenen taas! Onneksi niin vanhenevat muutkin, joten pysyy levelit kohdallaansa.

Mitä sitten olen ehtinyt suunnitella seuraavalle vuodelle? Tarkoituksena oli tehdä ja keskittyä vain yhteen isoon cossiin, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Suunnitelmiin tuli heti lisää niin cosseja kuin larppeja, niin itselleni kuin muille. Lähden nyt niistä, mitkä osaan sanoa varmaksi. Larppihahmoja en voi mainita, jos en ole vielä itsekkään saanut tietoa minkälainen hahmo on tulossa peliin.

Desucon Frostbite:
Walenna Ikivirta - Dragonlance


Dragonlance RGP-kampanjan eräs NPC-hahmo. Olipahan yhenteitä. Tähän en pahemmin voi antaa referenssikuvaa, sillä sellaista ei ole. Mutta voin kuvailla hahmoa: Haltia. Hän oli hyväntahtoinen nainen ja halusi olla hyvä vaimo. Hänestä tuli kuitenkin kostonhimoinen oman sukunsa tuhouduttua, perheensä kuoltua ja miehensä petettyä hänet. The basic story.

Ropecon cossi I:
Princess Leia - Star Wars


En voinut vastustaa itseäni. Just has to happen. Olemme koittamassa saada Ropeconiin isompaakin Star Wars-ryhmää. Nyt koossa olisi 5 henkilöä, mutta ryhmä on ryhmä jos siinä on kolme tai enemmän jäseniä.

Ropecon cossi II:
Corona Solarianna Con'Luna Tigris - Dragonlance

I drew this :3
Toinen Dragonlance RGP-hahmo, tällä kertaa kyseessä on vain oma pelihahmoni. En voi kertoa liikaa hahmostani, sillä en halua kanssa pelaajien lukevan salaisuuksia blogini kautta.

Ropecon cossi III:
Leeloominaï Lekatariba Lamina-Tchaï Ekbat De Sebat aka Leeloo - The Fifth Element

oikealla puku jonka haluan tehdä, vasemmalla puku jonka mieheke haluaa minun tekevän
Milla Jovovich on aina ollut mahtavin naishenkilö planeetallamme. Zombie slayer, alien, assassin, model... mitä hän ei olisi tehnyt? The Fifth Element oli lapsena ensimmäinen kosketukseni Yovovichiin, ja on jäänyt muistoissani yhdeksi parhaaksi skifielokuvaksi ikinä. Näin ollen heräsi kiinnostun Leelon cossaamista kohtaan. Ongelmaksi kuitenkin nousi minun ja miehekkeeni eroavat mielipiteet siitä kumman puvun teen. Kerrankin mies suosi sitä alastomanpaa, vaikka olen yleensä itse pro-female armor -tyyliset asiat.

Tracon:
Shemhazai - Final Fantasy XII
Mitäpä sitä turhaan piilottelemaan suuria ideoitaan? Tätä olen haaveillut jo kolme vuotta, ja jos nyt kerrankin aikoisin sen toteuttaa! Tätä varten on ostettu kankaat jo kesällä, osa kankaista on värjäitty sopiviksi sekä kengät, aseiden dynamiikka, hevososan rakenne ja paljon muita osia suunniteltu. Tämä on sellainen johon tulen käyttämään kauan aikaa, tehden vähän kerrallaan etten ylikuluta itseäni kesällä. Jos Walpurgiksen kanssa oli logistiikkaongelmia, en edes aio miettiä mitä tämän kanssa käy. Suunnitteilla oli ainaki vielä viime syksynä isompi summon-ryhmä Traconiin, pitääkin kysellä vielä K.O. henkilöt muistavat asia.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Vuoden kootut

Emme sitten miehekkeeni kanssa mennekkään Cosplay-tanssiaisiin, sillä liput loppuivat nopeammin kuin ehdimme hengittää. Se ei silti haittaa, vuosi oli oikein hieno! Vuosi ei ole vielä vaihtunut, mutta voin silti jo miettiä taaksepäin menneitä tapahtumia ja cosseja. Viime vuoteen verrattuna aion nyt ottaa larpitkin osaksi tätä postausta, sillä niistä nyt on tullut pysyvä osa elämääni.

Conit, joissa kävin:
Desucon Frostbite, Lahti
Kawacon, Joensuu
Animecon, Kuopio
Ropecon, Espoo
Tracon, Tampere
Katsudocon, Jyväskylä

Taas kuusi conia. Olin melkein unohtaa Katsudoconin listasta, hups... Kolme suosikkia jos pitäisi valita, ottaisin seuraavat: Desucon Frostbite, Ropecon ja Tracon.

Desucon Frostbite: Jo toista kertaa peräkkäin Frostbite on ollut älyttömän hyvä vuoden conien aloittaja. Täällä aion käydä jatkossakin. Hyvät ohjelmat ja hyvät ystävät. Lisäksi tapasin uusia ihmisiä ja kavereita täällä conissa, hauskaa oli!
Ropecon: Vaikka olinkin arastellut Ropeconiin lähtemistä, sinne kannatti lähteä. Ja vaikka sainkin ihan älyttömän päänsäryn heti conin tiloihin astuessani, se kannatti silti. Kolmipäiväisen conin perjantai meni sen päänsäryn takia hieman mönkään, mutta seuraavat päivät olivat niin hyviä. Myös meidän GoT-ryhmäcossi larppaajien kesken oli onnistunut.
Tracon: Tracon on aina vuoden THE CON. Ainakin itselleni. Pidän Traconia kotiareenana, joten sinne panostan eniten, siellä haluan pärjätä ja sinne aina palaan. Vaikka asuisin ulkomailla Traconiin on päästävä. Kilpaileminen Traconissa on aina hieno kokemus, tänä vuonna etenkin kun oli vielä tekemistäni cosseista massiivisin, eli Walpurgis.

Sitten niihin pukuihin!


Princess Yue, Desucon Frostbite
Hipster Pinkie Pie, Desuson Frostbite
Leia - Megurine Luka, Animecon
Daenerys Targaryen, Ropecon
Walpurgis no Yoru, Tracon
Julia Prima, Tracon
Ritualist, Katsudocon

Jos viimevuosi oli enimmäkseen pinkki, niin tänä vuonna valkoinen oli hallitseva väri. Muutama vanha tuttu teki viime vuodelta paluun, eli Pinkie Pie ja Ritualist. Ritualist pääsi antaitsemaansa kisaan, ja hyvin menestyikin. Vuoden vaikein cossi oli ehdottomasti Walpurgis. Hyvänä kakkosena tulee Leian kukkahärpäkkeet ja kolmantena Yue kokonaisuutena. Kilpailin kahdesti, Traconissa olin viides ja Katsudoconissa voitin. Lisäksi pojat tuossa alempana olivat kolmansia Ropeconissa. Happyh!

Muille tekemiäni cosseja:


Kiasyd, Frostbite ja Tracon
Samwell Tarly ja Jon Snow, Ropecon
4th Doctor, Tracon

Näitä oli kiva tehdä. Siis pukuja muillekkin kuin itselleni. Tulen tekemään niitä jatkossa myös muillekkin. Olen saanut jo pari tilausta koskien ensi vuotta, ja yhden niistä olen jo aloittanutkin. Teen niistä tulevaisuudessa ajankohtaiset päivitykset.

LARPit:


Varkaiden Kilta I - Matkanpää, hahmo Pääskynen
Varkaiden Kilta II - Verivala, hahmo Pääskynen
Varkaiden Kilta III - Kalmalehto, hahmo Pääskynen
Varkaiden Kilta IV - Liittolaiset, hahmo Pääskynen
Varkaiden Kilta V - Irtopäiden yö, hahmo mesaanisoturi Khe'Resk
Nälän Vuodet, hahmo kruununprinsessa, vampyyri Cleopatra

Voisin laskea kaikki Varkaiden Killat yhdeksi peliksi, sillä kampajahan se oli. Kuitenkin jokainen peli oli erilainen. Ensimmäiset kolme peliä itkin kotona miksen osaa sitä tai tätä ja miksei tuo tai tämä toiminut. Neljäs peli olikin sitten ihan toista maata, ihan mahtava peli. Vaikka hahmoni kuolikin. Viides peli oli myös mahtava, hyvä lopetus kampanjalle. Kiitos pelinjohtajille Uuniloille. Nälän vuosi oli myös onnistunut peli omalta osaltani, pääsin juonimaan olemaan kylmä, itserakas ja välinpitämätön johtohahmo.

Olen ensivuodelle ilmoittautunut jo pariin larppiin. Pelien aiheet vaihtelevat runsaasti, mutta uskon että olen oppinut paljon tänä vuonna, ja että osaan pitää jatkossa entistä enemmän hauskaa hahmoissani.

Muiden LARP puvut

Varkaiden kilta I-V, hahmo Theo. Miehekkeeni vaatetus pysyi pelissä suht samana pelien aikana, mutta vaihtelevuutta toi mm. Jon Snown paita.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Elikkäs vuosi 2013 oli hyvin pukuantoisa vuosi. Tein, jos osasin laskea oikein, yhteensä 12 kokonaista pukua ja 4 muuta puvun osaa. NOT BAD!

Nälän Vuodet

Tämä ei mitenkään liity Nälkäpeleihin, vaan larppiin joka oli jo marraskuun alussa. Unohdin vain tehdä siitä postauksen :D!

Nälän vuodet oli poliittinen juonittelu peli, jossa istuttuun pöydän ympärillä syöden hyvää ruokaa miettien miten pelastaa ihmiset sukupuutton kuolemiselta. Niin ja itsehän olimme vampyyreitä. Itse pelasin Egyptin hallitsija suvun prinsessaa ja vampyyrien tulevaa kuningatarta Cleopatraa (ikää vaivaiset 2100 vuotta). Kysyessäni vaatetukseen liittyviä asioita, tuli pelinjohdolta nopeasti toivomuksena olevan valkoinen, läpinäkyvä mekko. Siitä sitten ja tekemään.

Mitäs me egyptiläiset. Kruununprinssi Horus, kruununprinsessa Cleopatra ja hovin jäsen Darius

 Rakastan tuota mekkoa! Pelin alussa tulin kaikille kertoneeksi etteivät turhaan sohi mekkoa, sillä se on vain kahdella hakaneulalla kiinni. Mekko tosiaan pysyi päällä kahdella sivuun kiinnitetyllä rintaneulalla. Malliltaan mekko oli kietaisumekko, jossa oli iso kaula-aukko, syvä V-aukko niskassa, ja iso halkio edessä. Sekä paljon paljon kultaisia koruja. Tein myös viitan, sillä peli oli talvella.



Hahmoni pelasin kylmästi, ylpeästi ja "suudelkaa kättäni"-tyylillä. Pelissä hoidin poliittisesti Egyptin hallintaan Itä-Euroopan ja osan Kanadaa, hallinnolliset alaisuudet Ranskaan, sekä hyvät suhteet Pohjois-Amerikkaan ja Japaniin, eli basicly suurin osa maailmaa on nyt sukuni hallinnassa tavalla tai toisella. Englannin kanssa solmin jatkuvat kauppasopimukset, ja Ranskan kanssa diilaamme jatkossa nuoria naisia Ranskaan, josta puolestaan nuoria miehiä Egyptiin. Samalla ostin veljelleni naisen. Lisäksi suunnittelemani ihmisfarmi toteutui. Selvisin myös radikaalinuorten pommi-iskusta. Ei pahempi larppi :D! Suosikkeissani.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Miesten vaatteissa

Hui! Marraskuu menikin ohi jopa turhan nopeasti, enkä pahemmin kerinnyt postailemaan mistään mitä on touhuttu. En ole ollut näpräyslomalla, en vain ole jaksanut erinäisistä syistä kirjoitella tänne mitään, joskun olen yrittänyt, mutten ollut tyytyväinen, joten poistin kaiken julkaisematta mitään. Aion nyt korvata kaiken olemalla jopa yliaktiivinen joulukuussa.

Aloitan tälläisellä simppelillä näpräilyllä, jonka tein tänään aamulla. Olen nyt työssäoppimassa Dressmannilla, ja siellä iskin silmäni mitä ihanimman väriseen paitaan. Pakkohan se oli ostaa. Sitten heräsi ajatus, kuinka hienompi paita vielä olisi jos siinä olisi vähän helmiä kauluksessa.

 Ennen ja jälkeen kuvat

 Tekovaiheessa

Ja valmiina päällä

Isot helmet sain Anttilasta ostamastani rannekorusta, niitä jäi vielä paljon yli. Pienet helmet ovat samoja kuin aikoinani ompelin Princess Celestian mekon helmaan.