keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Walpurgis no Yoru

Mitä vuoden tuleviin cosseihin tulee, niistä suuritöisimmät ovat tosiaan jonkin aikaa sitten paljastamani Walpurgis ja Bloody Mary. Annan Walpurgiksen suunnittelulle tällä hetkellä ennemmän aikaa, onhan se tulossa aikasemmin.


Tuo hämmentävä luonnos on suunnitelmani siitä kuinka puku tulisi rakentumaan. Walpurgiksen mekko tulee olemaan iso, leveä ja painava, joten haluan nostaa sitä mahdollisimman paljon mahdollisimman ylhäältä, ettei se tule näyttämään lössähtäneelle. Niimpä suunnittelin kolmiosaisen kokonaisuuden, johon kuuluu aluskorsetti & levenneke, alushame ja itse mekko. Lantiolle tuleva lyhyt levenneke tulee nostamaan mekkoa, samaan tapaan kuin victoriaaniset bustle-mekot. Lisää nostetta antaa alushameen pitsirypytys kerrokset. Vaikein osuus tulee olemaan rattaiden kiinnittäminen, sellaisten kanssa kun ei oikein voi mm käydä vessassa. Tästä syystä niiden tulee olla jollain tapaa irroitettavat. Ihanne tapauksessa keksin tavan jolla saada rattaat lisäksi pyörimään. Alushameen keskiosa tulee olemaan läpikuultavaa mustaa kangasta, jonka tarkoituksena on peittää jalkani ja saada mahdollisesti aikaan illuusio ettei niitä ole ollenkaan. En tule tekemään keppiä, jonka varassa  Walpurin rattaat oikeasti pyörivät, jalkani ovat liian leveät siihen :P Tai sitten teen sukkahousut, joiden toinen puoli on musta ja toinen kepinvärinen


Kangastorilta tilaamani koepala sametista osoittautui ideaaliseksi. Juuri oikean sävyinen sininen, pinta ei kiillä (silleen mielestäni halvalla tavalla), ei ole liian raskas, ja on sopivasti joustava. Tilasin samalla kertaa myös pitsikoepaloja, mutta olivat ilmeisesti kyseisellä hetkellä loppu.


Walpurgiksella on vain puolikas päätä löytämäni luonnoksien mukaan. Onneksi päätä on pyöristetty animessa. Aionkin tehdä mahdollisesti worblasta naamion, jotta saan piilotettua silmäni ja luotua posliininukkemaiset kasvot, jollaiset Walpurgiksella mielestäni on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti