torstai 26. huhtikuuta 2012

Lisää Lukaa

Kimono evolvaa jatkuvasti kohti lopullista muotoaan. Käytin tätä tekemääni vyötä apuna kimonon sovituksessa, lopullinen obi tulee olemaan leveämpi.

Vol 1

Vol 1 hihat levällään

Vol 1 takaa
Vol 1:
Ommeltuani takasauman huomasin kimonon olevan liian leveä selästä, näin paljastaen aivan liikaa. Kavensin sitä 10cm häivyttäen kavennuksen noin 30cm päähän samalle kohdalle kuin takasauma itse kulkee. Selkä oli ainoa mitä piti muuttaa, kaikki muu istui hyvin. Tietysti koko muu kimonoa oli putoamispisteessä ilman kaulusta.
-----------------------------------------------------------------------


Vol 2 takaa
Vol 2:
Selän istuessa hyvin ompelin kiinni kauluksen. Kaulus on kaksinkertainen, punainen ulkoa ja vaaleanpunainen sisältä, lisäksi siinä on valkoinen tere. Sisällä on tukikangasta. Leikkasin myös etukappaleiden helman kulmat pyöreiksi, että saan tulevat reunuksen ommeltua yhdellä vedolla.
----------------------------------------------------------------------- 

Vol 3 takaa

Vol 3 edestä
 Vol 3:
Muuten valmis mutta puuttuu vielä etukappaleiden vastaavat reunukset kuin kaulus on. Tosin ne tulevat olemaan kokonaan punaiset, eivät pun-v.pun koska vaaleanpunaisesta ei riitä enää paljoa kangasta mitä käyttää. Silitin kimonon kaikki saumat auki kolmeen kertaan, mutta kangas ei silti halua oikein pysyä sileänä. Ajattelin jos kävisin koululla lainaamassa hieman höyryprässiä~
----------------------------------------------------------------------- 

En ole ennen saanut niin paljon iloa irti tukikankaasta kuin tuota kaulusta tehdessä. Ai miksi? Koska....BUBBLES O.O!!

Syy miksi saumat kannattaa aina silittää

Kaulus

Lähikuva rakenteesta :P

PS. arvatkaa kuinka hauskaa on huolitella ja silittää 12 kahden metrin pituista sivua :'D

2 kommenttia:

  1. Upean näköinen kimono! Aivan mahtava! Haluaisin kysyä sulta selkeitä ohjeita kimonon tekemiseen. mulla on tälläinen suunnitelma http://cfile1.uf.tistory.com/image/115787454F2524BE088050
    Ja sen kimonon helma on viel tota sun kimonon helmaa vähä pidempi. Eli, olisiko neuvoja :)
    Kyseessä on Ali Project, musavideosta Katana to Saya.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Arika! Katsoin musiikkivideon saadakseni päähäni kuvan k.o. kimonosta.

      Linkissä kaava, jota itse käytin Lukan kimonossa http://media-cache-ak0.pinimg.com/736x/05/81/16/05811606184e154ff6da10e8c2f5a3dd.jpg

      Arikan kimonon hihat ovat (omasta mielestäni) suorat kyynerpäihin asti, josta ne levenevät voimakkaasti. Eli itse jos tuon tekisin ja käyttäisin tätä kaavaa, pienentäisin C-D väliä saadakseni kapean hihan istutettua kimonoon. Itse kaava on muuten hyvin simppeli ja koostuu yksinkertaisista paloista, joiden liitoskohdat on merkitty kirjaimilla. Pituutta saat lisättyä helposti loppuun, mutta suosittelen samalla myös leventämään helmaa hieman, että se laskeutuu kauniimmin.

      Tärkein mitta on hartianleveys (määrittää etu- ja takakappaleiden leveydet). ½ hartianleveyttä = yhden etukappaleen leveys. Samaa mittaa käytetään kädentien leveytenä, mutta tässä tapauksessa käyttäisin siitä vielä puolitettua mittaa saadakseni kapeamman hihan (väli C-D)

      Kysy lisää jos tulee jotain :)

      Poista