keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Huppuhuivi

Neuloin raidallisen huppuhuivin jämälangoistani. Minulla oli käytössäni yhteensä 11 toisiinsa sopivaa väriä, joista käytin kerrallani vain 7 eri rullaa. Tämä koska osa rullista oli pienempiä jotka tulisivat loppumaan kesken huivin tekemisen. Eli kun yksi pieni rulla loppui, korvasin sen toisella pienellä. Samalla käytin samoja isoja rullia alusta asti. Näin estin sen ettei minulla ole alkukierroksilla 11 vaihtelevaa väriä ja lopussa vain muutama. Huivin väritys vaihtui liukuvasti vihertävästä aina harmaampaan.

Laitoin ensin langat yhteen pussiin josta kädelläni valitsin rullan, ja kun olin tehnyt kierroksen valmiiksi laitoin rullan toiseen pussiin, otin uuden rullan ensimmäisestä pussista ja toistin kunnes kaikki rullilla oli tehty kierros. Vaihdoin sitten toiseen pussiin ja tein saman. Jos väri loppui kesken kierroksen jatkoin suoraan toisella värillä solmien langan päät yhteen.

4n puikot, 300s, 90krs.Tein joka kierroksen alkuun 3s nurin estääkseni rullautumisen. Pitkille sivuille olisi pitänyt tehdä useampi o-n-o kierros ettei olisi sekään rullautunut :P Aina kierroksen päätyttyä leikkasin langan 15-25 cm päästä saaden suoraan hapsut ilman erillistä lisäämistä. Leveyden ollessa hyvä taitoin huivin kahtia ja virkkasin 20cm matkalta toisen puolen reunat yhteen saaden hupun.

Valmiin huivin koko 30x160cm + huppu 40cm ja hapsut n.25cm




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti