keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Luihusen kaapu

Facebookissa jotain aikaa sitten huudeltiin jonkinlaisen ompelutyön perään. En tiennyt aihetta, mutta lupauduin tekijäksi. Ilmeni, että työ koski Luihusen kaavun tekemistä Halloweeniksi. Kaapu tulisi olemaan kuitenkin tyköistuvampi., ja kiinnityskohta olisi vyötäröllä. Oma mielipiteeni pyyntöön oli että siitä sitten vain tekemään!


Tein kaapua niin innoissani etten tietenkään tajunnut ottaa yhtäkään tekovaihe kuvaa :I Montaa tapaamista asiakkaan kanssa ei tarvittu; yksi mittojen ottoon, toinen proton kokeiluun, kolmas materiaalien ostamiseen ja neljäs kaavun luovuttamiseen. Valmis kaapu on sisältä vuoritettu, jossa on yksityiskohtana 10cm leveä vihreä raita edessä. Muutoin vuori on musta. Hupussa käytin paksumpaa kangasta vuorina saadakseni hupun pysymään paremmin muodossaan. Lisäksi tämä toinen kangas oli hieman karheampaa verrattuna vuorikankaaseen, joten huppu pysyy paremmin päässä.. Itse kaavun materiaalina oli puuvillakangas. Rintamukseen silitin siirtopaperilla Luihusen merkin. Voin suositella tuota valokuvasiirtopaperia muillekkin, joilla on tarkkoja yksityiskohtia sisältäviä detaileja puvuissaan.

Kuva on sumea, mutta kaapu oli hieno luonnossa!! Ja istui asiakkaalle todella hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti