maanantai 9. syyskuuta 2013

Varkaiden Kilta IV - Liittolaiset

Kuvaaja Nuutti Turkki
Viime lauantaina oli neljäs osa meneillä ollutta VK LARP-kampanjaa. Hyvä ihme, että tulikin viuhuttua. Aikaisemmat kolme peliä ovat olleen löysiä verrattuna tähän viimeisimpään. Toisaalta ei ihme, hahmoni oli nimittäin saanut jo sen verran mutaa niskaansa, ettei sitä enää ihan järjissään oltu. Suosittelen tutkimaan aikaisempia Varkaiden Kiltaan liittyviä postauksia, niissä hahmon muuttuminen on helposti nähtävissä mm.vaatetuksesta. Hahmokehitys nopeasti: hennosta pikkutipusesta tuli aika masentunut ja piesty aikuisena suurehkon level-up:aamisen kanssa.

Kuvaaja Anne Uunila
Pelinjohtajat kielsivät minua antamasta mitään juonipaljastuksia, koska on tulossa vielä kampanjan viimeinen osa, joten postauksessa ei pakosta tule ilmi kaikki ältsin siisti mitä tapahtui. Haluaisin vain kertoa ihan kaiken mitä tapahtui! Voin kuitenkin sanoa hahmoni olevan useasti haastamassa riitaa toisten kanssa, tuosta tai tästä henkilökohtaisesta syystä. Lisäksi olin koko ajan valmiina uuden jousiaseeni kanssa ampumaan kaikki. (Kiitos ReplicArmory:lle boffer nuolista). Oman pelini lopussa päädyin syystä X puukottamaan entisen Kiltamestarin. Samaan syssyyn kuoli myös oma hahmoni kyynelehtien ja petettynä. Paljon jäi omia juoniani selvittämättä, mutta ainakin voin ajatella Pääskysen olevan nyt vihdoin taas kotona :')




Kuvaaja Mirva Matikainen

Lauantai-iltana pelin jälkeen olin vielä ihan OK kaiken kanssa mitä oli tapahtunut, mutta yön tullessa kirjoittaessani viimestä debriefiäni, tuli itselläni ihan kamala suru ja itku hahmoni puolesta. Liian lyhyt ja rankka elämä. Tämä viimeinen peli oli kaikista kampanjan peleistä paras, vaikka en selvinnyt kuin vähän yli puoliväliin asti. Aikaisemmissa tuntui, että olisin vain seisoskellyt paikallani miettien mitä ihmettä minun pitää tehdä!? Olin nyt eniten kiinni hahmossa. En yöllä saanut kunnolla unta kun loppuhetket vain pyörivät mielessä. Sunnuntai meni taas helpohkosti, mutta nyt maanantaina iski pahempi ahdistus. Sain kuulla kokeneemmalta larppaajalta kyseessä olevan LARPULA eli larppikrapula. Tänään kaiken takana oli kappale, joka toi mieleen Pääskysen loppuhetket ja mietteet. Pitkän aikaa kuuntelin repeatillä ja vollotin samalla hahmon lyhyttä elämää :'': Ehdin jo sanoa pelinjohdolle, etten tule viimeisen pelin loppu-briefiin kuuntelemaan kaikkea "mitä ja miksi tämä tapahtui" selityksiä. Päätin lopulta kuitenkin meneväni kuuntelemaan kaikkien juonet ja tyhjät kohdat.

1 kommentti:

  1. Hirveen mielenkiintoiselta kuulostaa ja ihania kuvia. Toi sun hahmos näyttää kyl ihanalta. Tykkään tosta jousesta o/

    tiedän kyl iha normi tarinankirjoittamisen pohjalta että oman hahmon tappaminen/kuoleminen saa kyl herkistymään :C

    VastaaPoista