maanantai 16. syyskuuta 2013

Tracon 8

En keksi milloin Traconissa ei olisi ollut hauskaa, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Vaikka lauantai tuntui olevan täynnä kohelointia ja sattumuksia, niin siitäkin selvittiin vain lievillä särkyoireilla.

Coniin lähdettiin tuttuun tapaan jo perjantaina, ehkä vähän myöhemmin kuin suositeltavaa, mutta perille kuitenkin päästiin. Lauantaina aikaisin ylös, ja rattaiden rassaaminen alkoi. Rakennetta ei oltu syystä jos toisesta ehditty testata ennen conia, joten lauantaina seisoinkin rattaideni keskellä toivoen kaiken toimivan hyvin, saumojen kestävän, maalin olevan hyvä, kannakkeiden olevan pettämättä ja sitä rataa. Rattaat testikoottiin ensin asunnolla, jossa olimme yötä, ja varsinainen kokoaminen tapahtui itse conissa. Tajusin jo heti sisälle päästyäni etten mahdu yhdestäkään normileveästä ovesta ollessani kaiken kanssa 150cm leveä! Näin kävinkin äkkiä konsultoimassa cosplaymammaani: "Mulla on logistiikkaongelma". Kaikki kuitenkin saatiin selvitettyä, ja eikun eteenpäin. Tuomarointiin piti mennä hissillä, johon en meinannut myöskään mahtua. Yhden ystävistäni piti olla mukana lisäavustajana nostamassa rattaita ja avaamassa ovia tarpeen tullen. Toisaalta en ollut ensin edes löytää tuomarointiin, hissi kun saapui hyvin eri tilaan kuin missä tuomarit olivat. Tuomarointiin pääsin lopulta monen oven ja ylimääräisen käytävän kautta. Olisin preferoinut, että joku mammoista olisi tullut näyttämään tietä, sen sijaan että sain vain suulliset ohjeet "mennä alakertaan".

Noidan lepokolo
Tuomarointiin, kuvaukseen, tauko, backstagelle, lavalle. Tiivis aikataulu, mutta hyvin onnistui. Muutaman kerran pari rattaideni kiinnikkettä räjähtivät ihmisten törmätessä rattaisiini. Asia kuitenkin korjaattiin, ja rattaita jopa nostettiin ennen kisaa. Kaikki oli kunnossa siihen hetkeen asti kunnes oli vuoroni mennä lavalle. Juuri silloin räjähti takana oleva kiinnike. Ajattelin itsekseni "ei oikeesti voi olla todellista!", mutta lavalle vain ja posettamaan vinoilla rattailla. Onneksi tuomarointi oli ollut jo :D. Vaikka kisassa ei päästy palkinnoille asti, sain sisäpiirintietoa olleeni viides, mikä on mielestäni todella hyvin Traconin tasoisessa kilpailussa. Kaikki voittaneet olivat palkintonsa ansainneet.

Vinossa :D
Kilpailun jälkeen halusin vain rattaat pois ja suihkuun ennen iltabileitä, joihin sattuneesta syystä en sitten mennytkään. Ilmeisesti päivällä oli kerääntynyt stressiä, joka purkautui kaikki yhdellä kertaa. Ei siihen auttanut enää muu kuin mennä nukkumaan.

Aamulla heräsin virkeämpänä kuin pitkästä aikaa. Ihmettelin myös miten vyötäröni oli normaalia pienempi, kunnes keksin asian johtuvan siitä, ettei munuaiset pakosta ole vielä löytäneet omille paikoilleensa lauantain jäljiltä. Asiaa ei korjannut että sunnuntainkin cossi sisälsi korsetin :P Miehekkeeni lupasi tarjota juoman sille, joka tunnistaa mitä cossaamme. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ehkä Ropeconissa olisi ollut enemmän VTES pelaajia. Sunnuntai kului tehokkaasti pelaten kolmoskerroksessa poikien kanssa MTGtä, ja illalla katsoen esityskisaa. SE OLI HIENO! Hienoa oli myös kuinka 1. ja 2. palkinto meni ystäville. Kisan jälkeen ei jäänytkään enää paljon aikaa, ennen kuin piti lähteä ajamaan takaisin Joensuuhun.

Loppuun vielä tunnelmakappale Madokasta. Kiitos kaikille hienosta conista! Kiitos myös kaikille, jotka ottivat kuvia ja kommentoivat Walpuria :) Nähdään taas toistekkin!

4 kommenttia:

  1. Oih, sulla oli hieno puku vähintäänkin yleisöstä katsottuna. Ihmettelin, miksi et jollain tapaa sijoittunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olin itse tyytyväinen viidenteen sijaani, etenkin kysyttäni tuomarien kommentit jälkikäteen: puvussa ei ollut mitään vikaa, voittajat vain olivat parempia :)

      Poista
  2. Ooh sä olit toi upee Walpurgisnacht :3 otin susta kuvanki :DD Toi oli yks hienoimmista cosseista mitä näin koko Traconissa :3

    VastaaPoista