sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Megurine Luka - Black Rock Shooter

Innostuin ehkä vähän liikaa Kuismalilla käydessäni, ja sain ideaksi tehdä Animeconiin Black Rock Shooter - cossin. Tiedän, tiedän, siellä joku Vocaloid-intoilija nyt nostelee lasejaan sormellaan sanoen "itsheasiassa se on Mikun kappale", mutta siitä on olemassa myös Lukan versio. Niin kappale, kuin myös referenssikuvia.

Tässä esim kaksi sellaista 

Ostin sattumalta joku aika sitten kaveriltani mustat keinonahka housut. Niistä se idea sitten kehittyikin. Päästyäni kotiin aloitin äkkiä raivoisan kaventamisen, lyhentämisen ja ompelemisen. Saatan kuitenkin vielä hienosäätää housujen lahkeita suuntaan jos toiseen.

Lähtötilanne
Lopputilanne
Sain myös bikinit aloitettua. Käytin pohjana vanhoja jo pitkään käyttämättöminä olleita bikineitäni. Leikkasin niistä värikkään kankaan pois ja ompelin tilalle keinonahkaa. Leikkasin myös mustat reunukset pois saadakseni liiveistä vähän kapeammat. Lukan rintojen ollessa reilusti isommat kuin omani, bikineihin tulee ei yksi, eikä kaksi, vaan kolmet lisätoppaukset, jotka nyysin muista bikineistäni. Ehheheheh...


Triplatoppaukset
Aion tehdä cossiin vielä tuon takin, mutta siihen pitää ensin ostaa kankaat. Jään vielä arpomaan hiusten värin kanssa. Tehdäkö vaaleanpunainen kuin Lukalla normaalisti, seuratako BRS:lle tuttuja tummia hiuksia, vaiko laittaa jopa tummemman pinkki peruukki. Se jää nähtäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti