tiistai 18. kesäkuuta 2013

Megurine Luka - Leia


Mistäs idea lähti tähän Animecon cossiin? Hautajaisista. Saimme kutsun poikaystäväni (en ole ihan varma mitä sukua tarkalleen, mutta sovitaan että) isosedän hautajaisiin. Viikkoa ennen hautajaisia tajusin, etten omista yhtäkään mustaa mekkoa, tai mitään mustaa yleensäkkään. Aivoista pyöri nopeasti idea ottaa ns kaikki hyöty irti ja tehdä kauan suunnittelemani Leia cosplay samalla kertaa. Eli musta hihaton mekko poolikauluksella. Pikaisesti Eurokankaaseen ostamaan mustaa neuloskangasta. Vaatekaupoissa pikaisesti kierrettyäni huomasin että en olisi saanut hautajaisiin sopivaa mekkoa halvemmalla kuin mitä kankaat maksoivat, joten tämä kävi vielä paremmin.


Olin ostavinani kangasta vain puolikellohelmallista mekkoa varten, mutta ilokseni huomasin kappaleestani riittävän ihan täysikelloon asti. Leian varsinainen mekko oli mielestäni kuitenkin liian lyhyt hautajaisiin, joten jätin helman pidemmäksi kuin varsinaisessa cossissa tulisi olemaan. Hautajaisten jälkeen leikkasin helman oikean mittaiseksi. Ompelin vielä helmaan hennosti näkyvän pitsin, jotta en joutuisi taistelemaan pyöreän helman kääntämisen kanssa. Kädentiet käänsin muotokaitaleilla, ja pääntielle nyt tuli korkea kaulus joten sen kääntämistä ei edes tarvinnut miettiä. Tein vielä vyön, joka peittää alleen vyötärösauman. Leia oli mielestäni suhteellisen helposti muokattavissa oleva cossi, koska siitä tehdyt kuvat varioivat niin runsaasti.


hautajaisversio, lyhennetty helma pitsillä ja vyö, sekä valmiin preview
Osa Leian juttua on ihan sairaalloinen määrä kukkia. Hiuksiin hyödynnän edellisessä koulussani tekemääni silkkikukkapantaa, ja ehkä vielä lisään terälehtiä laskeutumaan hiuksista. Mekkoon kiinnitän kaulukseen muutamia kukkia, ja vyöhön tulee myös. Kenkiin (kunhan saan ne postissa) tulee myös kukkia. Eniten aikaa tuleekin viemään suunnittelemani pyöreä kukka-alusta/matto, jonka päällä ajattelin conissa kuvia otettaessa seistä. Olen hamstrannut jo muutama vuosi alkaen tätä cossia varten silkkikukkia, mutta en ole varma riittävätkö ne, saa nähdä.

Tiedän jo että tulen turhautumaan tuohon peruukkiin. Se on niin pitkä, eli se tulee takkuamaan jatkuvasti! (kyseessä oli siis Tailor Shop on Enbizakan peruukki.) Lisäksi eilen huusin yöhön kun en tajunnut miten sen hammasklipsilisäke kuuluu siihen kiinnittää, peruukki oli isopäisemmille tehty, liikaa takapainoa jne. Ehdinkin jo tilaamaan Ebaystä suoran, lyhyemmän peruukin...sitten yhtäkkiä crack:äsin kaiken mikä peruukissa oli vialla. No nyt on tulossa toinen Luka peruukki tulevaisuutta varten. Piilolinssit löytyy jo valmiiksi kun Yuen 12kk piilarit ovat vielä elossa.

Leia on ihan omia suosikkejani vocametallista. Lopussa vielä kappale :)


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Aikuisviihdemateriaalia

Eli siis Walpurgiksen alusvaatteet kyseessä. Tarkoitukseni oli ottaa kuva korsetista ja alushameesta päälläni, mutta mielestäni se meni jo liian aikuisviihdemateriaalin puolelle korsetista pursuavien rintojen ja hyvin lyhyen alushameen kanssa. Joten joudutte tyytymään matolla otettuihin kuviin :D


Korsetti kokonaan valmis. Loppujen lopuksi korsettia olikin kiva tehdä, vaikka se söikin useamman ompelukoneen neulan. Jouduin kaventamaan takaa korsettia pari luun väliä, sillä se osoittautuikin liian löysäksi. Nauhoitus tuli eteen, sillä se on helpompi itselleni sitoa kiinni kuin takana oleva. Nippusiteet toimivat ihan mielettömän hyvin, korsetti on todella tukeva. Ja tekee mikä on tarkoituskin, eli nostaa rinnat kohti taivasta samalla litistäen koko muuta kehoa. Onneksi päälimekossa tulee rinnuksille pitsiä, joka peittää pornahtavat efektit :P Korsetti kokonaisuudessaan ei maksanut kuin aikaa ja noin 5€, sillä kaikki kangasmateriaali löytyi kaapista.


Alushame on niin ikään valmis, eikä sekään maksanut kuin pari euroa tylleistä. Kierrätin Ashloten alusmekon leikkaamalla irti helman, johon lisäsin muutaman kerroksen lisää, ja paljon tylliä väliin, vyötäröllä nauhakuja. Takana on useampi kerros kuin edessä, sillä takana tarvitaan mekkoa varten enemmän nostetta. Saatan lisätä vielä tyllikerroksia, mutta sen tarpeen tiedän vasta kun on itse päälimekko tehty. Haluaisin vielä kokeilla krinoliinin tekemistä, mutta en ole vielä päässyt ideaa pidemmälle.

Vanha alusmekko

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Jon Snow

Ensimmäinen lupaamistani Game of Thrones cosseista on valmis. Tämä olikin helpoin, sillä tarvitsi tehdä vain paita. Viitta, housut yms löytyi jo valmiiksi.


Fiilistely/ideakuvia

Mieheke halusi nimenomaan kirjoissa olevan Jon Snown, eikä Kit Harringtonin sarjassa olevaa Jonia. Näin ollen malli oli paljon vapaampi...kunhan oli mustaa mustalla mustan kanssa :P Tarkoitus olikin etsiä kirppareilta mustaa nahkatakkia, mutta takkien sijaan löytyi Annen varastosta naisten nahkahousut, jotka päätyivät paidan materiaaleiksi. Housuista ei kuitenkaan riittänyt kuin etukappaleisiin ja hihoihin, joten purin rakkaan Ashlotteni materiaaleiksi (sniff).

Kaavakin oli lähes valmis kun hyödynsin jo olemassa olevaa larp-paidan kaavaa. Muutin vain hihat lyhyemmiksi ja taakse keskelle selkää uuden kappaleen. Paita pysyy kiinni piilossa olevilla neppareilla, sekä näkyvillä lukkojutuilla. Vaikeinta paidassa oli löytää ompelukone joka ompeli tätä harvinaisen "tahmeaa" keinonahkaa. Omani ei suostunut ja koulun koneet jumittivat kanssa, mutta vähemmän. Onnistuin lopulta koulun koneilla (onneksi) kun lisäsin sisäpuolelle käänteisiin nurjapuoliset keinonahkakaitaleet.

 Mies oli tyytyväinen paitaansa :)

Kaukosäädinten koti

Tein kaukosäätimille taskukon Ikean innoittamana. Samasta kankaasta kuin nojatuolin päällisen. Harvinaisen helppa, suorakaiteen mallinen kaava, sivut vaan yhteen ja solmimisnauha = valmis! Taskukko menee käsinojan ylitse, nauha estää putoamasta käytössä.