perjantai 8. kesäkuuta 2012

Grim Reaper - Sims Medieval


Olin aloittanut grimin tekemisen jo viime vuonna, mutta en päässyt kaavun tekemistä pidemmälle. Käytin kaapua viime syksynä kun leikin metsässä Siperialaista tonttua, mutta muuten innostus loppui kai kesken. Lisäksi se jäi vähän muiden ajankohtaisempien cossien varjoon. Kiinnostuin cossista uudestaan ja olen tehnyt sitä tässä muutaman viikon aikana.

 
Olin hankkinut osan koruihin tarvittavista osista jo viime vuonna, ja tehnyt osan valmiiksikin. Katsoin kuitenkin paremmaksi tehdä kaiken uudelleen :P Rullailin siis yhtenä päivänä n. 8h paperista helmiä, ennen kuin päätin että saa riittää. Sain kaikki paitsi yhden kaulakorun tehtyä.







 Tänään maalasin ostamiani puuhelmia. Olivat harmaat, joten maalasin ne ensin valkoisella pohjamaalilla, jonka jälkeen turkoosin eri sävyillä. Niiden kuivuttua maalasin vielä valkosella ja mustalla maalilla kivimäisiä kuvioita.

minä vahingossa kaksi pussia karkkia :D




Itse kaapu on ollut kylppärissä ämpärissä liukuvärjääntymässä jo muutamien päivien ajan. Halusin sen näyttävän myös likaiselle, joten tein siihen samalla ämpärissä ollessa mustalla maalilla tahroja. Värjäsin kaapua hyvin laimealla veteen sekoitetulla ruskealla maalilla. Ensimmäisellä kerralla upotin koko kaavun väriin, toiselle kerralle lisäsin veteen mustaa maalia ja upotin kainaloista alkaen. Jatkoin aina lisäämällä lisää mustaa väriä ja upottamalla aina alempaa ja vähemmän kaapua väriin. Ennen liukuvärjäämistä olin hinkannut kaapua metallisienellä saadakseni kankaan kuidut näyttämään vanhemmille ja kärsineille, ja leikannut siihen muutamia reikiä, enimmäkseen helmaan. Kädensuut pitää vielä repiä oikean näköisiksi.

Ennen ja jälkeen

kuva helmasta

 Tilasin Ebaystä peruukin ja siipiä varten kahden medium kokoiset siivet, jotka aion jollain tapaa koota yksiksi siiviksi. Se on vielä kehitysasteella miten sen teen :D Lisäksi tilasin valkoisen peruukin. Olen myös tehnyt mustan hupun, jonka jätin niskasta auki. Näin saan vedettyä hiukset eteen ilman että naama näkyy :P Tiimalasia varten ostin kaksi pulloa muumilimsaa, saan pulloista ja finnfoamista+kepeistä sen tehtyä.

valkoinen ei oikein ole oma värini, ja noi otsahiukset eivät ole oikein kauniit :DD mutta niitä ei kukaan näe hupun alta o/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti