sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Aluskorsetti

En enää ikinä tee korsettia. Ainakaan ihan heti.

En ole ennen ommellut korsettia, enkä enää ihmettele miksi. Aloitin etsimällä Googlesta mahdollisia ohjeita rokokoo-korseteille, eli sellaisille jotka puristavat rinnat kasaan ja ylöspäin. Löysin paljon kaavakuvia, mutta en meinannut millään löytää kirjallista ohjetta. Vasta neljäntunnin etsinnän jälkeen löysin sellaisen, johon oli tyytyväinen. [LINK] Käytin samalla sivulla olevaa kaavakuvaa myös omana lähtökohtanani.

 Hämmentävää oli, että laskelmieni mukaan kyseisen korsetin mitat ovat vyötäröltä 55cm ja rinnanympärykseltä 88cm. Kysyn vaan, että miten kenenkään vyötärö on koskaan mahtunut noihin mittoihin :D? Noh, muokkasin kaavasta omani kokoisen lisäämällä vyötärölle 10cm ja kaventamalla rinnanympäryksestä 3cm. Kaava suoristui samalla aika paljon alkuperäisestä. Lisäksi poistin olkaimet ja suoristin selän vastaamaan etukappaletta.

Materiaaleiksi olin löytänyt kaappieni kätköistä kahta valkoista puuvillaa ja mustaa twilliä. Paksummista valkoisista puuvilloista tulisi välivuoret, pehmeämmästä valkoisesta sisävuori, ja twillistä päälipuoli. Luiksi ostin Clas Ohlsonilta paljon nippusiteitä. Eli kaiken kaikkiaan korsetille tulee hintaa vain n. 6e.


Kappaleiden yhteen ompeleminen oli helppoa, olenkin turhautunut luukujien ompeluun. Neljä tuntia, enkä ole edes puolivälissä. Korsetti ei ehkä ole kedon kaunein, en näet jaksanut vaihtaa alulankaa mustaksi. Mutta jokatapauksessa tämän päälle tulee vielä Walpurgin mekko, joten valkoisuus ei haittaa itseäni ollenkaan.

Kuulakärkikynällä vaan suoraa
Välivuori, vuoria en vielä kiinnittänyt
Päälipuoli

Nyt pidän tauon, ja pelaan Sims3sta. Ruotsalainen perheeni kaipaa uuteen taloonsa sisustusta.

1 kommentti:

  1. Korsetin mittoihin on sanottava, että tuon ajan korsetit ei oltu tarkoitettu kaventamaan vyötäröä kuin vähän. Samalla pitää ottaa huomioon, että tuon ajan ihmiset olivat muutenkin hyvin pieniä mittasuhteiltaan, ja vielä se, että nyöritys tuo lisäväljyyttä vähintään 3cm tasaisesti koko matkalle. Minusta tuo ei ole edes kovin pieni tai radikaalin muotoinen korsetti, harvoin nuo rene/rokokookorsetit olivatkaan. Rokokoojuttujen puolella villakoiran ydin oli niissä isoissa hameissa, jotka saivat vyötärön vain näyttämään pieneltä. ;)

    VastaaPoista