Uuuuh, sadannes postaus.
Ropecon. Con, jossa en ole ikinä käynyt. Vieläkään. Tänä vuonna tarkoitukseni tosiaan oli käydä Ropeconissa, ja pitää siellä Guild Wars Factions: Female Luxon Ritualist cossiani. Suunnitelmat muuttuivat siinä kun olen nyt 2,5 viikkoa ollut erinäisesti sairaana, eikä rahatilannekkaan tuolloin ollut kovin kiva. Ritualist-puku itsessään olisi ollut valmiina, mutta en saanut rahatta tilattua body-paintteja joilla oisin saanut tehtyä Ritualistin tatuoinnin. Enkä halunnut mennä vajaassa cossissa coniin. Empä siis mennyt koko coniin, ehkä ensi vuonna.
Jostain syystä en ole saanut aikaan tehdä postauksia Ritualistin tekemisestä, en sen
edellisen
jälkeen jossa oli vain kuvia. Sen jälkeen olin saanut tehtyä hatun ja
sen helmiosat (taas kerran osat paperista), kengät ja hameen
yksityiskohtia. Aloitin lisäksi tekemään erinäisiä proppeja tälle leidille. Mielestäni GW hahmo ei voi kulkea missään ilman asetta ...tai muutamaa muuta juttua. Aikasemmat hameessa käyttämäni helmet olivat alkaneet
loppua, eikä Tiimarissa enää myyty niitä. Onneksi löysin internetistä
mahtavan helmikaupan
Helmikori,
jossa oli aikaisemmin käyttämiäni helmiä. Tilasinkin aika läjän helmiä,
sain hienoja kaupanpäällisiäkin
:3 Hatun main-helmikoruun käytin taas
simpukoita, niin kuin hameessakin. Liimasin jokaiseen simpukkaan
korulenkin. Näistä lenkeistä laitoin siimalla kiinni tekemäni
kultaiset pahvihelmet, joihin pitkät roikkuvat helmikorut. Paljon helmiä
pelkästään päässä... Nyt hattu muistuttaa mielestäni Nausicaä elokuvan Ohmua hyllyllä ollessaan minulta tilatun Cloudin (vielä keskeneräisen) peruukin vieressä
x) En ole aivan tyytyväinen hattuun, simpukat ovat puolet liian pitkiä kuin pitäisi. Saatan hyvinkin tehdä simpukoiden tilalle finnfoamista lyhyemmät helmet. Kengät oli mielestäni helppo-teko. Päällystin vanhat sandaalini kohdittain kankaalla, maalasin kuviot ja tein helmikorut. Koron liimaamisen jälkeen nekin olivat valmiit.
Sitten itse proppeihin. Suunnitelmanani on tehdä Ritualistille kaksi asetta: Brightclaw -wand ja Channeling Staff, sekä laukuiksi Large Equipment Pack ja Belt-Pouch. Brightclaw tulee selkään kiinni Packiin kuvassa olevan miekan tilalle, ja Staffi käteen. Tein toissapäivänä selkälaukun keinonahasta, juutista ja pellavasta. Tiedän että se tulee kutittamaan selkääni aikas valtavasti, mutta mielestäni juutti oli paras materiaali laukkuun. Lisäksi sitä löytyi kaapistani :P Laukusta puuttuu vielä renkaat, joiden läpi kiristysnaru tulee kulkemaan. Myös Brightclaw on aloitettu ja hyvällä mallilla, Staffiin on keppi, ja Belt-Pouchin vyö on tehty.
|
Brightclaw -wand |
|
Channelling Staff |