keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Yöhousut

Löysin Eurokankaanta oikein jännää käsilaukkukuosista kangasta. Olen ollut vajaamiehityksellä yöhousujen kanssa, edellisten hajotessa jo käytössä, ja olen uumoillut puuvillaisia yöhousuja harvinaisen pitkään. Jostain syystä Suomesta saatavat yöhousut ovat liian usein joko trikoota tai läpikuultavia, joten sopivia ei ole osunut kohdalle :I Kankaan nähdessäni sain heti idean tehdä kyseisestä kankaasta itselleni yöhousut. 5€/m hintakin oli kohdallaan o/

Kaavana käytin vanhoja yöhousujani. Mittasin mittanauhalla kaikki tarvittavat mitat, piirsin sitten hienon puolisuunnikkaan paperille mittojen mukaan, jonka sitten suurensin kaavapaperille. Ompelu ei ollut vaikeaa ollenkaan, taisin vahingossa korjatakkin yhden koulun kotiompleukoneen. Ei kuulemma osannut ommella napinläpiä, kun itse kokeilin niin hyvin toimi.

Housut ovat siis suorat yöhousut, joissa on vyötäröllä nauhakuja ja napinlävet joista nauhat kulkevat ulos kiristystä varten. Kangasta jäi hieman yli, ostin 1,5m kaiken kaikkiaan sitä, vaikka käytinkin hieman yli metrin. En nyt tällä hetkellä tiedä mitä teen lopulla kankaalla. Laukkua siitä en ainakaan tee, olisi liian kliseinen olla laukkukuosinen laukku :D

2 kommenttia:

  1. Hauskaa nähdä miten eri ihmiset käyttää eri tarkoituksiin tuota kangasta :D Ennastaan olen nähnyt kuinka Nelliina(http://www.olivialehti.fi/Blogit/Nelliinanvaatehuone/tabid/345/Page/2/Post/12114/Default.aspx) teki tuosta itselleen mekon :D Näyttää tosin aika hyvältä myös yöhousuina, täytyykin pistää muistiin :D

    VastaaPoista