sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Ashlotte versio 1.1 ja 1.2

Löysin tässä anikia selaillessani omaksi yllätykseni ja unohdettuani asian jo aikaa sitten, että pukukilpailun osallistujista otetaan kuvia. Siellä sitten törmäsin parin vuoden takaiseen SoulCalibur4 Ashlotte cossiini. Päätin sitten kirjoittaa pienen postauksen näistä kuvista kritiikilliseen sävyyn. Pelottaa jo valmiiksi XD

Bakacon 2010 - Ashlotte


Tämä oli siis ensimmäinen itse tekemäni cosplay puku. Olisin voinut ehkä aloittaa hieman helpomalla cossilla, mutta kunnianhimoisella luonteellani halusin kokeilla mihin pystyn. Näin jälkeenpäin on hyvä katsoa mikä kaikki oli 'vialla'. 

Kuten kuvista näkyy, vaijerit olivat ihan miten sattuu. Liian pitkiä, kierossa ja takaa taittuivat puvun sisään. Käsiarmorit olivat olemattomat, hanskat huonohkot. Otsahiukset olivat koko ajan kasvojen edessä, takana oleva letti oli liian ei-ilmava, hiukset eivät olleet kiharalla ollenkaan, ja hiusten koriste puuttui kokonaan :P Aseessa ei ollut mielestäni mitään näöllistä vikaa.

Olin silti silloin tyytyväinen tekemääni. Ensimmäiseksi cossiksi ei ollenkaan huono.Tärkeää oli kokemus ennen kaikkea.

Tracon 2010 - Ashlotte


Traconiin mennessä suurin muutos olivat käsien armorit. Ne näyttivät nyt paljon paremmille. Toinen näkyvin oli vaijerit. Olin tasannut ne sopivimman mittaisiksi ja korjannut takaa, etteivät ne enää taittuneet puvun sisään. Hiukset sain letitettyä ilmavasti ja kiharalle, vaijerin väliin ja koristeenkin mukaan. Kiinnitin myös enemmän huomiota yksityiskohtiin, kuten jalkojen rakenteellisiin kuvioihin ja kyynertaipeiden rataskuviointeihin. Puku oli kaapissani ehtinyt venähtää olkaimista, en ihmettele sitä, painaahan puku aika paljon.

Kaiken kaikkiaan olin tyytyväisempi tähän hieman paranneltuun versioon, vaikkei se mielestäni vieläkään ollut täydellinen. Ehkä joskus näkyy vielä Ashlotte ver.2.0:llan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti