tiistai 29. marraskuuta 2011

My utilitybelt - työvälinevyö

Teimme koulussa ylimääräisenä vapaaehtoisena työnä itsellemme työväline/-tarvikevyöt, joihin sopii laittaa kaikki ompelussa, valmistuksessa ja sovittamisessa käytettävät tarvikkeet, kuten sakset ja mittanauhan. Tein omani samoista kankaista kuin tein läppärilaukun ja neulatyynyn. Neulatyynyn inteasiassa päätin integroida osaksi tarvikevyötäni, neulatyyny kun ei ollut samaa rannemallia kuin muilla luokkalaisilla.




torstai 24. marraskuuta 2011

Teellä värjätyt housut

Omistin yhdet aikoinaan Seppälästä ostetut housut, joita ei kuitenkaan tullut oikein käytettyä. Ne olivan liian vaaleansiniset, ei oikein sopineet omaan vaatevarastooni. Päähäni sitten pompahti idea värjätä ne, teellä. Olen aikasemminkin värjäillyt juttuja, kuten pitsejä, teellä hyvin tuloksin. Lisäksi kun meillä on täällä asunnollamme hyvin valtava allas, johon mahtuu jättiläisen annos teetä, ryhdyin toimeen. Ostin perus Euroshopperin 100 kappaleen paketin Ceylon teetä, alle kolme euroa maksoivat.


Päästin altaan puolilleen niin kuuma vettä kuin hanasta tuli, ja laitoin sinne hautumaan 50 pussia teetä. Kaadoin tähän teehen vielä lisäksi suolaa kiinnitysaineeksi. Kastelin farkut ja hitaasti laskin housut tee-veteen. Sekottelin välillä ja käänsin housuja samalla. Lisäksi keitin keittimessä lisää kuumaavettä. Annoin housujen olla siellä yön yli, eli noin 12h. Huuhdeltuani housut hyvin pesin ne koneessa nurinpäin käännettynä 40 asteessa normaalipesulla. Lopputulos oli mielestäni hieno! Väri pysyi housuissa huolistani huolimatta.


Nyt housut näyttävän hiekkapestyille o/

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Documentation le hamonen - part 2

Sain valmiiksi koulussa tekemämmä hameen. Hame onnistui hyvin ilman suurempia ongelmia ja purkamisia. Nyt hame odottaa pääsyä koulun ART'soppiin, josta joku onnekas sen sieltä ostaa :)

Vyötärökaitaleen ja helman kiinnitys

Vuorikankaan leikkaaminen

Päälihame ja vuori kiinnitetty yhteen

Viimeistelty kulma ja viimeistelemätön kulma

Loppusilitys

Valmis hame

torstai 17. marraskuuta 2011

Siperialainen tonttu

Kämppikseni kysyi minua tänään photoshoottiin, idean sain päättää itse. Mietin sitten heti ensimmäisenä että kun täällä Joensuussa asutaan niin jokin Siperia aiheinen sen pitää olla :) Laitoin siis kaapista päälleni Grimin kaavun, hieman erilaisilla varusteilla ja suuntasimme lähimetsään. Matkalla olleet jalankulkijat katselivat hyvin oudoksuen kun kaavussa helmoja sievästi nostellen hävisin metsään kameramiehen kanssa.




keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Lepakkopaita

I'm Batman!

Tein tälläisen lepakkohihaisen paidan Joka tyypin kaavakirja 2:sta löytämäni helpon ohjeen mukaan. Kaavat oli muokattu t-paidan perusohjeesta, tein S-koon paidan. Kangas on Eurokankaan alelaarista löytämääni interlock-puuvillatrikooneulosta.


Kaavassa yhdistetään hihat itse paitaan, lisätään leveyttä ja piirretään leveät hihat. Omaani lisäsin myös hihoihin pituutta. Helpoimmaltaansa kolme saumaa. Tein hihansuihin ja pääntielle 4cm, ja alalantiolle 8cm resorit saadakseni viimeistellyn lopputuloksen


Ompeleminen ei ollutkaan yhtä ongelmaton kuin kaava oli helppo. Ompelukone päätti alkaa katkomaan lankaa joka 10s sentti :'D sain sen kuitenkin ommeltua. Valmis paita oli heti suosiossani :)

torstai 10. marraskuuta 2011

One Piece Luffy Gender Bender

Nyt on tullut lähtö main-stream-cosplayin suuntaan.

One Piece Monkey D. Luffy

Teen kuitenkin hieman omilla muutoksillani tämän kyseisen cosplayin gender benderinä, eli naisversion. Näin ollen minishortsit, pitkät hiukset ja pikkutoppi omana variaationani

Tarkoituksena olisi tulla pitämään tätä pukua Lahdessa Desucon Frostbitessa ensi vuonna

Liivi:
Käytin lähtökohtana miesten XS-koon t-paidan kaavoja. Miesten kaavat ovat paljon suorempia ja kaarettomia, joten uskoin niiden sopivan paremmin Luffyn liivin tekemiseen. Kavensin hartioiden leveyttä sekä kaula-aukkojen, että hihojen suunnalta. Muutin kaula-aukon edestä V-kaula-aukoksi ja lisäsin kaksi senttiä lisää leveyttä eteen, sillä rintamukseni on hieman suurempi kuin miehillä. Lisäksi kavensin selästä sentillä, ollessani kapeampi selästä kuin miehet. Keskietu lisäksi leikataan auki, ei se muuten liivi ole =P

Piirsin epähuomiossa taka-kpl:n kavennuksen sivusaumaan, otin sen siis keskeltä :'D

Kangas on punaista tukevahkoa lakanakangasta Eurokankaasta. Ostin sitä metrin, vaikka itse liiviin ei menekkään kuin puolimetriä kangasta. Aioin kuitenkin kantata kaikki reunat vinokaitaleilla, jotka tein itse kun ei löytynyt saman sävyistä valmiina. Tein yhteensä noin 7m kahden sentin levyistä nauhaa, joka vahingossa riitti koko liiviin. Käden- ja kaula-aukkojen pyöreisiin kohtiin muokkasin vinonauhat kaareviksi silitysraudan avulla.


Ommeltuani vinonauhat silitin liiviä muotoonsa. Eli toisin sanoen pakotin kankaan kuituja joistain kohdin toisiaan kohti ja venytin toisesta. Näin tein esim. kädenteiden kanssa. Sain hieman lisää muotoa aikaiseksi. Muotoon silittämisen lisäksi tein muotolaskokset rintamukselle. Napeiksi ompelin lajittelukeskuksesta löytämäni puunapit. Niitä oli sattumalta juuri kolme kappaletta. Ompelin ne kirkkaalla muovisella ompelulangalla, näin ompelut eivät näy juuri lainkaan. En tehnyt napinreikiä. Liivi itsessään ei mene edes kiinni, en halunnut. Päätin että esittelen vatsalihaksiani coni-kansalle o/



Muuta:


Pikkutoppi! Tein sen kaksinkertaisesta mustasta resorista. Toppi on edestä leveämpi ja kapenee selkään mennessä, näin ollen mukavampi pitää päällä, kun kainaloissa ei hierrä kankaan kappaleet :') Minishortsit muokkasin vanhoista vaaleansinisistä lappushortseistani. Eli lappu ja henkselit pois, ja 5 senttiä lyhyemmiksi kuin olivat. Lisäksi värjäsin ne kattilassa kokkaamalla tummansinisellä kangasvärillä. Aion vielä ommella valkoiset lahkeensuut niihin. Peruukki tuli postissa, tilasin sen Ebaystä. Enää puuttuu hattu ja sandaalit.

Värjäsin samalla sormeni XD

maanantai 7. marraskuuta 2011

Documentation le hamonen

Koulussa aloimme viimein tekemään jotain oikeaa työtä. Ei enää taskukkoja tai tilkkutöitä vaan hameita. Aikasemmin edellisellä viikolla olimme käyneet Eurokankaassa ostamassa kankaat ja piirtäneet kaavat valmiiksi.



Teemme Annen kanssa samankaltaiset hameet, Anne vaalean 38 koon ja minä mustan 40 koon hameen epäsymmetrisellä reunalla. Tekeminen meni melkein parityönä, samoissa kohdissa samaan aikaan ja paljon valokuvia kaikesta.





Kangas oli oikein mukavaa materiaalia, paksua puuvillaa, joka tosin myytiin sisustuskankaana. Ei se meitä estänyt sitä ostamasta. Muutenkin hameen ompeleminen sujui paksun sarkasmin voimalla niin hyvin että se on helman kiinnittämistä ja vuorikangasta vaille valmis. Vetoketjukin suorastaan sujahti kohilleen x') Ja tämän projektin oli tarkoitus kestää jouluun saakka :'D

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Rikku FFX-2 kaulahuivi


Kuten otsikko jo sanoo tässä on virkkaamani kaulahuivi, jota Rikku käyttää thief puvussaan Final Fantasy X-2 pelissä. Lankana on käytetty Novitan Isoveli-lankaa, neljällä eri värillä vaihtean väriä blockien välillä pylväillä virkaten. Kaksinkertainen, virkattu putkena siis =P Hapsut on huivin valmistuttua letitetty 8lla langalla.

Kollaasi vanhoimmista cosseista

Tajusin että sitä tosiaan on olemssa muitakin cosplay pukuja, joita on joskus tullut pidettyä kuin vain nuo, jotka jo löytynevät tuolta Cosplay -osiosta. Ah, sitä ihanaa nuoruutta x')

Roy Mustang - Fullmetal Alchemist





v. 2008 Traconissa ja myöhemmin samana vuonna lukioni vappujuhlassa ystäväni Nymphetaminiacin kanssa pidettiin FMA paricosplay. Oma Roy pukuni näki con-kansan myös v.2010 Traconissa kun se pienellä ystävällismielisellä pakottamisella puettiin erään hyvin halukkaan miehen selkään =P Tiedän että hiukset eivät matchaa, mutta enpä tuolloin välittänyt vielä :'D

Lucy - Elfen Lied

 


Ainoa olemassa oleva kuva :'D olen siis tuossa tuo oikealla. Animecon 2008ssa oli muistaakseni myös neljä muuta Lucy/Nyu cossaaja, jotka siellä näin. Hiukset värjäsin itse pinkeiksi, en vielä tiennyt mitään peruukeista. Yksi ilta äidille vaan tokaisin että nyt tarvitaan pinkki hiusväri ja lyhyemmät hiukset, johon äiti vaan tokaisi tuttuun tapaan ''jos oot varma ni sitten nii'' :)

Gretel - Black Lagoon


Bakacon 2009 oli vuorossa Gretel - Hansel paricosplay ystäväni kanssa. Olin Kerttu ja hän Hannu. Tajusin tässä että kyseisestä puvusta ei ole yhden ainutta kuvaa olemassa itselläni :'J jos joku sattumalta siellä meistä kuvan ottanut sattuu tälle sivulle ja muistaa meidät kuvia otetaan mielellään vastaan.