Aina välillä jään miettimään miten Suomen cosplayskene onkaan muuttunut sinä aikana mitä sitä olen harrastanut. Itse olen ollut mukana tässä maailmassa alkaen v.2008. Tuolloin oli niin siistiä ja mahtavaa kuinka kaikki silloiset "kauan harrastaneet" olivat niin siistejä ja hienoja ja kuinka halusin itsekin olla joskus yhtä hyvä tai parempi. Mihin se on kadonnut?!
Jotai kuukautta sitten törmäsin internetin jätesäiliössä, eli 4chanissa, viestiketjuun, joka liittyi Traconiin ja sinne tulevien cosplaykisojen kisaajiin. Ei mennyt montaakaan viestiä, kunnes tuo ketju oli muuttunut yleiseksi Anonymous-käyttäjien mielensäpahoitusketjuksi, jossa sai mollata muita cossaajian aiheesta jos toisesta. Nämä ivan ja pilkan kohteeksi joutuneet cossaajat eivät ansaitse sitä, että toiset harrastajat menevät internettiin avoimelle palstalle haukkumaan heidän tekemiään pukuja, valintoja hahmoista tai materiaaleista, tai siitä että edes yleensäkkään kilpailevat kisassa. Tunsin monia, tai tiesin edes jollain tasolla näitä haukuttuja henkilöitä, enkä pitänyt lukemastani ollenkaan. Samalla tietysti aloin heti miettimään mitä itsestäni on joku sanonut joskus jossain selkäni takana liittyen tähän tai tuohon tai näihin aiheisiin.
Ei siinä loputtoman kauan aikaa sitten mennyt kun törmäsin viestin itseeni liittyen. Viestin sisältöön liittyi painoni, kuinka olen vain kauhea anorektikko huomiohuora, ei sitä vatsaa tarvitse esitellä vain koska siinä on lihaksia, aina vain puolialastomia pukuja, hirveä egoisti... aihe jatkui saman kaltaisena.
Tämä kolahti pahasti.
Se sattui. Minulla on normaali terve itsetunto, jona olen onnistunut kasaamaan sen joskus teini-iässä alkaneet itse-inhon jälkeen. Normaalissa tilanteessa olisin laskenut tämän kyseisen Anonymousin vuodatuksen vain kateuden ja ammattiloukkaantumisen piikkiin (ammattiloukkaantuja = jos jostain voi niin loukkaannu), mutta tämän hetkisen tilanteeni vuoksi tämä viesti sattui tavallista enemmän. Mutta, myönnän olevani hyvällä tavalla egoisti ja megalomaaninen, mutta se tekeekin minusta vain entistä ihanamman ihmisen.
Hirveä reisivako! |
Kyllä. Olen aina ollut laiha. En ole ikinä painanut yli 55kg, ja tuokin paino oli kun olin 15 vuotias. Viimesimmät vuodet painoni on ollut tasaisesti 50/+-1kg. Pituuteni ollessa 170cm menee painoindeksi alle normaalin. Minulla on aina ollut jokin aikaa sitten hirveän spekuloinnin saanut "reisivako", ja pidän sitä luonnollisena. En koskaan ole ollut syömishäiriöinen. En koskaan. Minua loukkaa se, että joku joka ei edes kunnolla tunne minua menee sanomaan tälläistä.
Mitä minulla sitten on?
Kaikki on lähtöisin ihmisissä heidän vartalo- eli somatotyypistään. Pidin Vanishing Visionin kanssa Animeconissa luennon, jossa myös puhuimme aiheesta, Vartalotyyppi ei tule sekoittaa kehotyyppiin, eli nämä Y-, X- ja O-vartalo jutut joista myös puhuimme luennolla. Somatotyypit jaetaan kolmeen ryhmään vartalon koostumuksen mukaan. Itse olen ektomorfi eli lepsotomi. Olen vartaloltani sellainen, joka ei kerää painoa helposti. Tämän lisäksi minulla on aina ollut nopea ruuansulatus. Ihan sama mitä syön, se ei näy missään. Minuun ei rasva tartu. Tässä pieni Wikipediasta repimäni selitys:
Ektomorfi (leptosomi) on hoikka ja pitkä, myös lantio ja hartiat ovat kapeat. Tällaisen vartalotyypin edustajan on vaikea kasvattaa lihasmassaa tai saada lisää painoa. Sheldonin mukaan ektomorfisella henkilöllä hermokudos on hallitseva kudos
Enköhän ole jo tarpeeksi paljon puolustellut vartaloani. Nyt siirryn siihen aiheeseen, miksi tämä viestikommentti anoreksiasta satutti normaalia enemmän. Kävin kesällä juoksemassa joka toinen päivä. Lisäksi tein sellaiset 250 vatsalihasta päivässä. Siinä jo pakostakin kiinteytyy ja lihakset alkavat näkyä. Näin vaivaa kehoni eteen. Rakastin kehoani, olin ylpeä siitä! Kesäkuussa kuitenkin sairastuin pahasti vatsatautiin, joka keski useamman viikon. Oli ihan sama mitä söin, ja painoni putosi pahimmillaan 45 kiloon. Huolestuin tilastani niin paljon, että menin käymään lääkärissä aiheesta, Jouduin useisiin jatkotutkimuksiin, erilaisiin näytekokeisiin ja verikokeisiin. Oloni oli surkea melkein päivittäin. Lopulta muutaman viikon odottamisen jälkeen sain kuulla tuloksista lääkäriltäni,
Sairastan Crohnin tautia, nyt ja koko loppu elämäni. Se on krooninen suolistosairaus, joka rajoittaa joka päiväistä syömistäni. Jos syön väärin, vietän seuraavan päivän vessassa. Valehtelematta. Välillä pelottaa lähteä conissa käymään, koska pelkään vatsani alkavan vammata kesken päivän. En muun muassa pysty syömään maitoa, perunaa, hiivaa (leipää), rasvaista ruokaa, sokeria, alkoholia ja joitain hedelmiä. Yritä siinä tilanteessa ostaa kaupasta perus valmisruokaa, kuten pitsaa tai hampurilaisia, tai käydä missä tahansa ravintolankaltaisessa. Muiden syödessä munkkia joudun itse tyytymään omenaan. Sairauteni takia joudun syömään normaalia paremmin. Sairauteni aiheuttaa minulle myös vaihtelevalla tasolla väsymystä ja uupumusta (minkä takia en ole yksinkertaisesti jaksanut pitää tätä blogia, vaikka olen ties mitä ommellut ja rakennellut). Painonikaan ei ole noussut 47 kiloa korkeammaksi koko kesäkuun jälkeen, vaikka olen yrittänyt sitä nostaa. "Syö enemmän" - on kommentti mikä nykyään surettaa enemmän kuin mikään muu. En pysty. En yksinkertaisesti pysty.
Onko Suomen cosplaypiiri siis oikeasti menossa niin kateusvoittoiseen tilanteeseen, jossa voi puolituttua/-tuntematonsa syyttää anoreksiasta, huomiohuoraamisesta tai muusta mikä mieleen tulee. Ihmisiä saa kritisoida, ja tuleekin kritisoida. Muuten ei kehity. Oli sitten kyseessä aloittelija tai kokenus cossaaja. Älä, siis älä hauku ketään toisen selän takana. Jos et ymmärrä miksi joku tekee pukunsa siitä materiaalista tämän materiaalin sijaan, ole kohtelias ja kysy, En hae tällä postauksella sääliä itseäni kohtaam, vaan toivon teidän Anonymous kommentoijien pääsevät tajuamiseen kuinka paljon kommenttinne voivat satuttaa muita. Identiteetittä kommentoiminen on erittäin helppo keino haukkua muita, mutta kuka näistä vihapiireistä oikeasti hyötyy?
Traconiin olin tehnyt itselleni Star Wars - slave Leai puvun. Taas yksi "hirveän paljastava" puku. En kuitenkaan koe enää halua pukea sitä. Siihen tarvittiin vain yksi kommentti viestiketjussa, että hyvän itsetunnon omaavan cossaajan itseluottamus lensi taivaan tuuliin. Miettikää, mitä se tekee niille, joilla on jo valmiiksi huono itsetunto.