Aloitan helmikuun tälläisellä helpolla parin tunnin projektilla. Olemme tosiaan tulossa Frostbiteen Dragonlance-rgp:n haltioina. Kysyin miehekkeeni kiinnostusta laittaa jonkun muun viitan kuin perus mustan villaviitan, jota hän käytti koko viime vuoden
VK-larp kampanjan ajan. Sain luvan toeuttaa itseäni, joten eikun nopeasti leikkaamaan valkoinen lakana riekalaiksi!
Pidän viittojen, etenkin hupullisten sellaisten tekemisestä. Ne ovat yksinkertaisia, nopeita ja kuitenkin mahdottoman potentiaalin omaavia vaatekappaleita. Kokeilin olkamuotolaskosten sijaan poimuttaa viitta hupun mittoihin. Lopputulos oli oikeastaan hyvä, viitta laskeutui kauniisti. En mysökään tehnyt viitan etuosasta täysin suoraa, vaan leikkasin sen kaartuvaksi. Näin viitta on helpompi heittää kokonaan olkien taakse halutessaan. Ompelun jälkeen värjäsin viitan käsiväreillä tummanruskealla, joka kuitenkin osoittautui olemaan lopputuloksena lähempänä savenaharmaata kuin ruskeaa...ilmeisesti kangas ei ollutkaan pelkkää luonnonkuitua. Väri oli kuitenkin miehekkeeni mielestä oikein mukava, kun ei ollut ihan perus-näitänäkeekaikkialla-ruskea viitta. Kankaaseen tuli myös jännä kuluneen näköinen pinta värin tartuttua hieman epätasaisesti. Onni vahingosta.
En huolitellut tai kääntänyt reunoja ollenkaan tavoitteena kuluneen oloinen viitta. Myöskin rypyt saavat jäädä viittaan. Ompelin vain solmimisnauhan hupun juureen. Hauska muutaman tunnin projekti :
)