perjantai 31. toukokuuta 2013
Nojatuolin irtopäällinen
GO ELLOS! Sieltä tuli tilattua kangas jos toinenkin. Yhdestä päädyin tekemään nojatuoliin irtopäällisen, jota olikin kaavailtu jo vuoden alusta. Tuolin oikea kangas ei näet ihan sovi muuhun asunnon sisutukseen.
Yritin ensin ottaa mittoja kaikesta ja paperilla kaavailla millaisia paloja ja kuinka isoja tarvitaan, mutta pian luovutin ja vuorasin tuolin sanomalehtipaperilla ja yksinkertaisesti leikkasin niistä kohdin mihin halusin saumojen tulevan. Ompelu oli aikamoista hahmottamista, jatkuvaa sovittamista, paljon kulmia ja jänniä mutkia. Vaiken oli kuitenkin taakse tullut vetoketju. Uuden koneeni vetoketjupaininjalka oli ihan erilainen kuin mihin olen tottunut - paininjalka tuntui poukkoilevan ihan kaikkialle muualle kuin mihin piti :'D Yritysten jälkeen kuitenkin olin tyytyväinen vetoketjun ompeluihin.
Minulla ei ole paljoakaan käsitystä mitä kaikkea tuolissa nyt lukee, mutta ei se toisaalta kiinnostakkaan. Tekstin lisäksi printissä on kuvia kaavoista ja mallinukeista, eli aika sopiva kuosi tähän talouteen :P
tiistai 28. toukokuuta 2013
Game of Thrones - ryhmäcosplay Ropecon
Idea aikaisemmin kertomastani neljän hengen GoT -ryhmästä hieman kasvoi erään ystävämme kysyessä jos joukkoomme voisi kysyä muitakin. Näin ryhmään kerääntyi iso kasa tuttuja larppaajia enimmäkiseen Joensuun alueelta. Mutta eihän ideaa siihen voinut jättää, vaan ryhmäcosplayn mainostamisen Suomen Cosplay Harrastajien - facebook ryhmän sivuilla jälkeen Got -ryhmä kasvoi n.20 henkiseksi.Wohoo!
Varatut hahmot:
House Stark: Arya Stark, Brandon Stark, Sansa Stark, Catelyn Stark, Talisa Maegyr House Lannister: Cercei Lannister, Jaime Lannister House Baratheon: Robert Baratheon, Renley Baratheon, Joffrey Baratheon House Tyrell: Margaery Tyrell Kingslanding: Petyr Baelish Littlefinger, Brienne of Tarth House Targaryen: Daenerys Targaryen Night's Watch: Jon Snow, Samwell Tarly Dothraki: Khal Drogo Free Folk: Ygritte, Osha
Jos joku kiinnostuu tulemaan mukaan niin ottakaa yhteyttä :P
------------------------------------------------------------------------------------------------
Itse olin tosiaan tekemässä Daenerysta, ja tarkemmin hääpukua cossina. Olin jo ostanut kankaat, ommellut mekon muutamaa asiaa vaille valmiiksi ...kunnes päätin kankaani olevan liian beige - purin kaiken - ja vaihdoin sitten vielä asua minkä haluan tehdä =.= Eli hopeanharmaan hääpuvun sijaan teen kolmoskaudella olevan valkoisen mekon. Oman Daenerykseni lisäksi teen vielä kaksi muuta pukua toisille, eli teen myös Jon Snown ja Samwell Tarlyn puvut. Kolme cossia samaan coniin, en olekkaan ennen tehnyt näin. Onneksi kuitenkin Jon on valmis ja Samwell leikattuna paloiksi ja ompelu aloitettu. Käykin ehkä niin, että Daeneryksen tekeminen saattaa jäädä hieman myöhäiseen.
Kankaat aion tilata Kangastorilta, kunhan saan siellä olevan opiskelija-alennukseni taas toimimaan. Kaulakorun tilaan ebaystä, vyö nyt tehdään itse ja peruukki jo löytyykin valmiiksi. Pitää vaan kesän aikana koittaa olla palamatta auringossa etten ole ihan punainen Ropeconissa :D
Annen päivittelyä samasta ryhmästä [LINK]

Usva-huivi
Joskus huhtikuussa törmäsin Anttilassa pitkästä aikaa ihanimpaan lankaan ikinä, eli Novita Usva. Ostin heti pari rullaa sen enempää ajattelematta mitä niistä tehdä. Pian kuitenkin keksin tehdä niistä huivin (mikä yllätys).
Neuloin isoilla puikoilla *2 yhteen, langankierto* suorakaiteen, joka kaksinkerroin käännettynä on korkeampi kuin leveä, niin se menee vain kerran kaulan ympäri. Reunat virkkasin yhteen simpukkavirkkauksella Novitam Rose Mohair -langalla. Päädyin tekemään huivin kahdesti, koska ensimmäisen lopussa kierrokset olivat levenneet todella paljon verrattuna ensimmäisiin.
Onnistuin Usva hypetyksellä saamaan Annenkin tekemään oman Usva-huivin [LINK]

perjantai 24. toukokuuta 2013
Projektityö - paitoja
Edellisessä postauksessa mainitemani paidat on myös valmiita. Paitasarjan suunnittelu alkoi jo kolmosjaksossa, mutta itse valmistus oli tässä viidennessä. Tarkoitus oli suunnitella minimissään 4 paitaa, itse sain aikaan 9, näistä piti sitten valita yksi jonka valmistaa. Itse olin tosin nopea ja tein kaksi. Idean paitoihin tiesin heti: valkoista valkoisella valkoisen kanssa :P
Paita 1
Paita 2
Paidat on tehty samalla pohjakaavalla, josta muokattu yksityiskohdat. Peruskaavaan verrattuna muutoksia tuli paljon mm rintamuotolaskos on kadotettu kokonaan pois.
torstai 23. toukokuuta 2013
Pinkit pillifarkut
Koulussa tämän jakson tehtävinä oli ommella paitaa ja housua, kerrankin itsellemme. Housuista tiesin heti haluavani kapealahkeiset pillifarkut, ja Eurokankaasta kankaita ostaessamme kävi selväksi että niistä tulisi pinkit (kuvissa kamera vääristää värin hassun oranssiksi jostain syystä). Halusin jotain erilaista kuin normaaleissa pillifarkuissa, joten kaavoitin polviin päältäommeltavat paikat, vino-suiset etutaskut sekä takaa leveämmän vyötärökaitaleen.
Ensimmäisestä protosta tuli kuitenkin pillihousujen sijaan hiihtarit: löysää pehvassa ja leveä lantiolta. Housuja kavennettiinkin useampaan kertaan rajulla otteella, että niistä tulisi jalkojenmyötäiset. Ompelussa vaikeinta oli vetoketju. En ymmärtänyt miksi en osaa ommella jotain vaivaista housunvetoketjua, kun kerta sain vaikeamman vetoketju-systeemin opinnäytetyössäkin tehtyä ihan helposti. Toinen jännyys oli vaatturinnapinläpi kone, jonka toimintaa ei opettajakaan ymmärtänyt kunnolla; pelkkä lankojen vaihtaminen vaati kaksi tuntia ja koneen osittaisen purkamisen :D Kaikesta huolimatta housut ovat valmiina oikein kivat.

lauantai 18. toukokuuta 2013
Piknik-alusta
Löysin Eurokankaasta paljon hienoja kankaita, ja sain ihan hirveästi ideoita kaikkeen mahdolliseen. Ostin kuitenkin vain yhden näistä kankaista, ja siitä tulikin piknik-alusta. Ostin siihen lisäksi vettäpitävän kankaan toiseksi puoleksi. Ompeleminen oli helppoa, pelkkä suorakaide yhteen, käännetään ja ommellaan reunaan tikkaus. Alustalle mahtuu hyvin kaksi ihmistä, kissa demonstroi alustan kokoa :P
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Varkaiden Kilta osa III - Kalmalehto
Uusi osa Varkaiden Kilta -larpkampanjaa pidettiin eilen Kiteellä. Saa nähdä selviääkö meidän pienryhmän hahmot hengissä seuraavaan peliin, joka on kahden kuukauden päästä. Lähdettiin vähän seikkailemaan :P
Kuvaaja Mirva Matikainen
Pääskysen vaatetukseen ei edellispelistä ollut juurikaan tullut muuta muutosta kuin nuo saappaanvarret. Käytin niiden kaavana aikoinani tekemiäni Salvatoren saappaanvarsia. Käytin samaa keinonahkaa kuin muissa puvun osissa. Rakas 4m keinonahkapalani onkin jo huvennut aikojen saatossa ihan riekaleiksi :'( Saappaanvarsissa on käännettävä varrensuu, joten varsien pituutta on helppo muuttaa halutessaan.
Pink Diva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)