perjantai 31. toukokuuta 2013

Nojatuolin irtopäällinen


GO ELLOS! Sieltä tuli tilattua kangas jos toinenkin. Yhdestä päädyin tekemään nojatuoliin irtopäällisen, jota olikin kaavailtu jo vuoden alusta. Tuolin oikea kangas ei näet ihan sovi muuhun asunnon sisutukseen.

Yritin ensin ottaa mittoja kaikesta ja paperilla kaavailla millaisia paloja ja kuinka isoja tarvitaan, mutta pian luovutin ja vuorasin tuolin sanomalehtipaperilla ja yksinkertaisesti leikkasin niistä kohdin mihin halusin saumojen tulevan. Ompelu oli aikamoista hahmottamista, jatkuvaa sovittamista, paljon kulmia ja jänniä mutkia. Vaiken oli kuitenkin taakse tullut vetoketju. Uuden koneeni vetoketjupaininjalka oli ihan erilainen kuin mihin olen tottunut - paininjalka tuntui poukkoilevan ihan kaikkialle muualle kuin mihin piti :'D Yritysten jälkeen kuitenkin olin tyytyväinen vetoketjun ompeluihin.

Minulla ei ole paljoakaan käsitystä mitä kaikkea tuolissa nyt lukee, mutta ei se toisaalta kiinnostakkaan. Tekstin lisäksi printissä on kuvia kaavoista ja mallinukeista, eli aika sopiva kuosi tähän talouteen :P


1 kommentti: