Frostbite on ohi, kerronkin siitä sitten toisessa postauksessa. Sitä ennen kerron hieman Yuen puvun kanssa koetuista jutuista.
Kaikki joulu- ja tammikuussa koettu meneminen, muuttaminen, pakkaaminen, purkaminen ja larppaaminen sai itselleni kerättyä niin paljon piilostressiä, joka vaikutti Yuen puvun tekemiseen vain huonolla tavalla. Kaikki muu vei aikaa cossin tekemisestä. Viivästyin omista aikatauluistani, ei huvittanut, olin koulun jälkeen melkein heti valmis nukkumaan, ompelukonekin hajosi...miten siinä teet cossin ajoissa kun con alkaa uhkaavasti lähestyä? Pari viikkoa ennen conia aloin heräämään tuntia normaalia aikaisemmin ommellakseni lisää, vein cossin kouluunkin. Kaikki kerääntynyt stressi laukesikin conia edeltävänä keskiviikkona kahden tunnin hysteeriseen itkukohtaukseen kuinka kaikki on yhä kesken ja etten ehdi saamaan valmiiksi. Tekemättä oli vain helma- ja hiuskoristeet sekä helman kiinnitys, mutta sekin tuntui liian paljolta. Ehdin jo muutamille manata kuinka jätän Yuen kesken. Torstaina kuitenkin sain vedettyä self-respectini takaisin kaivosta miettiessäni kuinka paljon aikaa olen jo käyttänyt Yuen pukuun, kuinka pienestä sen valmistuminen jäisi kiinni, ja miten se tuntuisi pahemmalta kuin tekemättä jättäminen. Sainkin siis tehtyä kaiken juuri valmiiksi perjantain junamatkaa varten. Ja se kannatti. Sain paljon hyvää kommenttia puvusta ja peruukista. Eniten kiitosta sain siitä että valitsin juuri Moonspirit puvun, enkä Yuen arkivaatteita.
Mekko:
Ompelin hihoihin ja helmakkeeseen niitä helmiä, että ne olisivat mekon kanssa yhteensopivat. Helmakkeet ompelin kiinni vyöhön, edessä oli hakaneulakiinnitys. Hihojen kanssa koin jännän ongelman, hauis oli päättänyt laihtua parin kuun aikana, nyt ne koittivat koko ajan pudota. Sainkin conissa nostella niitä aina välillä.
Peruukki:
Olin ostanut kaksi samanlaista valkoista peruukkia. Purin toisen, ompelin molemmat yhteen hyvin tuuheaksi peruukiksi. Vahvistin etenkin otsahiusten aluetta, ettei keskijakaus paistaisi pahasti läpi. Hiuskoristeet tein softiksesta. Pahat pikaliima kokemukseni jatkuivat onnistuessani liimaamaan maalia sormenpääni täyteen. En sentään sotkenut paitaa tällä kertaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti